Vertaisverkon jättisolmu alas Euroopassa
Belgian ja Sveitsin poliisi ovat yhteistyössä sulkeneet huippusuositun Edonkey-vertaisverkon suurimman yksittäisen palvelimen, joka sijaitsi Belgiassa. Razorback 2 -palvelimen kautta liikkui miljoonan käyttäjän pääasiassa laittomia latauksia, mutta nyt myös verkon operoija pidätettiin Sveitsissä.
Asiasta ilmoitti ja riemuitsi Yhdysvaltojen elokuvateollisuutta edustava MPA (Motion Picture Association), kertoo uutistoimisto Reuters. MPA kertoo, että Razorback 2 olisi ollut Edonkey-verkon suurin yksittäinen palvelin koko maailmassa. Edonkey-verkossa arvioitiin olevan noin kolme miljoonaa käyttäjää, ja verkosta löytyy myös noin 100 - 200 palvelinta. Razorback 2 -palvelin oli näistä suosituin, ja noin miljoonan käyttäjän arvioitiin käyttävän sen palveluja.
Kone takavarikkoon Belgiassa, mies Sveitsissä
MPA kertoo myös, että Sveitsin poliisi on pidättänyt Razorback 2 -palvelimen ylläpitäjän kotoaan eilen aamulla. Hänen asunnossaan järjestettiin myös kotietsintä.
Samaan aikaan Belgiassa paikallinen poliisi kävi hakemassa pois itse Razorback 2 -palvelinlaitteiston. Kone oli internetin web-palvelimia vuokraavan yrityksen tiloissa Zaventemin kaupungissa lähellä Brysseliä.
Razorback 2 -palvelimen sulkeminen on hetkeksi merkittävä isku laitonta vertaisverkkojakelua vastaan, mutta vaikutus on todennäköisesti vain väliaikainen. Käyttäjät ovat nopeita löytämään aineistoa muualta, ja siirtymään tarvittaessa muihin vertaisverkkoihin. Elokuva- ja musiikkiteollisuuden voitot kuitenkin heikentävät vertaisverkkojen tarjontaa ja sitä kautta myös vetovoimaa. Lisäksi pidätykset saanevat palvelinten ylläpitäjät harkitsemaan toisenkin kerran toimiaan.








