Vista- ja Office-päivitystarjoukset alkavat lokakuussa
Microsoft yrittää paikata Windows Vistan ja Office 2007 -paketin myöhästymistä päivityskupongeilla, joita tarjotaan uuden pc-koneen ostajille lokakuun loppupuolelta alkaen. Päivitystarjouksella koneen voi hankkia loppuvuoden ostoryntäyksessä ja päivittää sen myöhemmin uuteen Vistaan, mutta tarjouksien ehdot vaihtelevat suurestikin.
Microsoftin mukaan Vista-päivitystarjoukset alkavat jo lokakuun 26. päivänä. Mukaan ovat tulossa useimmat suurista pc-valmistajista. Varmuudella mukana ovat ainakin Dell ja HP, mutta tuskin monellakaan valmistajalla on aikeita jäädä pois kilpailusta.
Microsoft arvioi, että 80–85 prosenttia vuoden lopussa myytävistä pc-koneista olisi oikeutettuja päivityksiin tavalla tai toisella.
Tarjouksien ehdot vaihtelevat
Tarjouksien ehdot vaihtelevat suurestikin valmistajan ja myyntimaan mukaan. Valmistajat eivät ole vielä ilmoittaneet aikeistaan, mutta heillä on mahdollisuus tarjota joko kokonaan ilmaisia päivityksiä, tai alennushinnalla tapahtuvia päivityksiä Vistaan ja Office 2007:n.
Vistasta on Suomessa tarjolla käytännössä neljää valtavirran versiota, joiden hinnat ovat erilaiset. Mukana tulevien sovelluksien ja mahdollisten Office-tarjouksien eri vaihtoehdot mutkistavat myös kokonaisuutta, joten tarjouksien rakentamiseen on poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia.
Yksi vaihtoehto on esimerkiksi tarjota ilmaista päivitystä Vista Home -versioon, ja tavallista edullisempia tarjouksia Vistan kalliimpiin versioihin.
Tarjoushanke oli jo odotettu, sillä Windows Vistan ja uuden Officen myöhästyminen ensi vuoden helmikuun tienoille oli tuomassa melkoisen loven pc-koneiden myyntiin. Marraskuun puolessa välissä alkava, ja aina tammikuun alkupuolelle kestävä aikajakso, on vuoden ylivoimaisesti vilkkain ostoryntäys. Jos se menetetään, saattaa koneen vaihto jäädä siltä erää kokonaan tekemättä.








