Vistan viimeinen testiversio rc2 jakeluun
Microsoft on ryhtynyt jakelemaan Windows Vistan viimeistä testiversiota ennen käyttöjärjestelmän julkaisua, release candidate 2:ta. Samalla jätettiin jälleen ovi auki sille, että käyttöjärjestelmän julkaisu saattaa edelleen venyä marraskuun ja tammikuun aikatauluista.
Microsoftin kumppanit aloittivat viralliset Vista-yhteensopivuustestit jo rc1-versiolla, joka julkaistiin syyskuun alussa. Rc2-versiossa on edelleen korjattu löydettyjä virheitä ja parannettu sitenVistan vakautta sekä luotettavuutta. Myös suorituskykyä on edelleen ehostettu. Rc2-versio on Microsoftin mukaan varmuudella viimeinen versio ennen käyttöjärjestelmän julkaisua.
Laatu menee aikataulun edelle
Vaikka tällä hetkellä näytetäänkin pysyvän juuri ja juuri aikataulussa, ei Microsoft lupaa mitään varmaa Vistan julkaisusta. Tämän vuoden maaliskuussa aikatauluksi asetettiin marraskuu yritysten ensimmäisille toimituksille ja tammikuu laajemmalle kuluttajalevitykselle.
"Kuten ilmoitimme Windows Vistan kehityksen alussa, tuotteen laatu on aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Microsoftin tavoite on silti edelleen Windows Vistan saatavuus volyymilisenssiasiakkaille marraskuussa 2006 ja yleinen saatavuus tammikuussa 2007, vaikkakin lopullinen toimitusaika riippuu laatukysymyksistä", kertoo Microsoft tiedotteessa.
Microsoftin kykyä tammikuun toimitusaikaan on epäilty laajasti. Esimerkiksi Gartner on epäillyt, että käytännön laaja saatavuus voi hyvinkin viivästyä jopa maaliskuun puolelle.








