VTT etsii kännykkäideoita vanhuksille
VTT kertoo keräävänsä kaikille avoimeen ideapankkiin mahdollisimman paljon ideoita ikääntyvien jokapäiväistä elämää helpottavista tai ilahduttavista mobiilisovelluksista ja -palveluista. Ideatalkoiden lähtökohtana on se, että ikääntyvät tietävät itse parhaiten omat tarpeensa, ja voivat nyt ottaa kantaa teknologian kehittämiseen.
"Lähes jokaiselle suomalaiselle on joskus juolahtanut mieleen jokin tilanne tai palvelu, jonka sopiva kännykkäsovellus muuttaisi mielekkäämmäksi ja yksinkertaisemmaksi. Paras tapa kehittää käyttäjäkeskeistä teknologiaa ja ymmärtää kuluttajien nykyisiä tai tulevia tarpeita on saada tilaus uusille sovelluksille heiltä itseltään – ja juuri tähän VTT:n Ikääntyvät ideoimaan! -kampanja perustuu", erikoistutkija Jaana Leikas VTT:ltä kertoo.
VTT haluaa kampanjallaan kiinnittää erityistä huomiota ikääntyvien tarpeiden tuomiseen suomalaiseen innovaatio-osaamiseen. Mobiilisovellus voi olla mikä tahansa asia, jossa kännykästä on apua tai iloa. Teknologiaa ideoiden toteuttamiseen ei tarvitse vielä olla olemassa, sillä se voidaan kehittää.
Ideoita kerätään erilaisissa senioritapahtumissa, idealiikkeen verkkosivuilla sekä kansalaisjärjestöjen ja median avulla.
Kaikki ideat ovat vapaasti käytettävissä 31.1.2007 alkaen idealiikkeen sivuilla.








