VTT tuo hyvän videokuvan heikoillekin linjoille

Mahdollistaa uusia palveluja
VTT tuo hyvän videokuvan heikoillekin linjoille

VTT kertoo kehittäneensä uusia menetelmiä, joilla videokuva ja -ääni saadaan pysymään hyvänä, vaikka tietoliikenneyhteyden nopeus välillä hidastuisi tai jopa katkeilisi. VTT arvioi, että menetelmien ansiosta käyttäjät saisivat kodin viihdelaitteisiin, tai jopa matkapuhelimiin ja muihin mobiililaitteisiin, nykyistä korkealaatuisempia videopalveluja, kuten televisio-, tilausvideo- tai pelipalveluja.

VTT on tutkinut menetelmiä, jotka tunnistavat laajakaistanopeuden muutokset tietoliikenneverkon erilaisissa kuormitustilanteissa. Menetelmien avulla siirrettävä video voidaan mukauttaa verkon tilaan reaaliaikaisesti. Eli jos verkon suorituskyky laskee, lasketaan automaattisesti myös videon laatua. Näin kuva ei katkeile, ja paremmalla hetkellä voidaan kuitenkin käyttää mahdollisimman korkeaa kuvan laatua. Käyttäjä saa päätelaitteelleen kulloinkin parhaan mahdollisen videoesityksen.

Lisäksi VTT on kehittänyt videonsiirtomenetelmiä, joiden avulla useat eri päätelaitteille ja eri tiedonsiirtonopeuksille optimoiduista videoista voidaan korvata yhdellä päätelaitteeseen mukautuvalla videolla. Tämä video voidaan sovittaa tiedonsiirron muuttuviin olosuhteisiin sekä erilaisiin päätelaitteisiin sopivaksi.

Uudella tekniikalla uusia palveluja

Aina mahdollisimman korkealaatuisena välittyvä videokuva luo VTT:n mukaan perustan tuoda markkinoille uusia videon siirtoon perustuvia palveluja. Tällaisia ovat esimerkiksi tilausvideo-, videoneuvottelu- ja web-turvakamerasovellukset. Kuluttajat voivat käyttää videopalveluja puhelimilla, kannettavilla sekä kämmen- ja kotitietokoneilla tai esimerkiksi laajakaistadigiboksiin kytketyllä televisiolla.

VTT toivoo myös, että menetelmät edistäisivät alalla toimivien suomalaisten palveluntarjoajien ja teknologiayritysten kansainvälistä kilpailukykyä ja uusien palvelujen tuotteistamista. Suomalaiset ovat maailmalla tämän tyyppisissä palveluissa jo menestyneetkin. VTT kertoo, että esimerkiksi suomalaisen G-clusterin tekniikkaan perustuva videopelipalvelu on jo laajasti käytössä Japanissa. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittajina toimivat Tekes, EU, VTT, G-cluster ja Maxisat Oy.

Tagit: Video, VTT
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös