VTT turvaa ympäristöä
Merenkulkusovelluksen avulla toimitetaan satelliittikuviin perustuvaa informaatiota jäätilanteesta ja sen muutoksista pohjoisen Itämeren aluksille. Kuva: VTT.
VTT kertoo kehittäneensä uutta teknologiaa ympäristön tilan seurantaan, ja uusia sovelluksia muun muassa luonnononnettomuuksien havaitsemiseen. Kaukokartoitustietoon perustuvien sovellusten avulla voidaan esimerkiksi helpottaa tulvien ja maanvyöryjen havaitsemista sekä parantaa muun muassa liikenneturvallisuutta.
VTT:n mukaan sen kaukokartoitus- ja muuta paikkatietoa hyödyntävät ohjelmistot ja sovellusten prototyypit ovat parhaillaan testipenkissä.
Maalla, merellä ja liikenteessä
Laitoksen mukaan hankkeessa kehitetty luonnononnettomuuksien seurantajärjestelmä helpottaa muun muassa tulvien ja maanvyöryjen havaitsemista sekä paikallista pelastustoimintaa.
Metsien inventointiin kehitettiin satelliittiaineistoon perustuva sovellus, ja merenkulun tehostamiseen tähtäävä ohjelmisto puolestaan soveltuu merijäätiedon tuottamiseen.
Liikenneturvallisuutta pyritään lisäämään automaattisella liikenteen monitoroinnilla, jonka avulla VTT:n mukaan saadaan tietoa esimerkiksi vaarallisten risteysten turvallisuuden kehittämiseen.
Yhteinen ohjelmistokokonaisuus eri puolille maailmaa
VTT paketoi sovellusten laskentamenetelmät ja sovelluslogiikat yhteiseksi ohjelmistokokonaisuudeksi, jotka voi toteuttaa internetin yli hajautettuina järjestelminä. Näin eri puolilla maailmaa olevat tietokoneet pystyvät yhdessä esimerkiksi keräämään, analysoimaan, tallentamaan ja jakelemaan tietoa.
Tekesin rahoittamaan Envimon-hankkeeseen osallistuivat VTT:n lisäksi Stora Enso, Finstaship, Merenkulkulaitos, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Säteilyturvakeskus, Savcor Indufor ja Metsähallitus sekä japanilainen tutkimusinstituutti NIED.
Liikennesovelluksella voidaan automaattisesti seurata mielenkiintoisten paikkojen, kuten risteysten ja kiertoliittymien, liikennemääriä ja nopeuksia. Kuva: VTT.








