Wii-konsolin myynti alkoi Euroopassa
Nintendon uuden Wii-pelikonsolin myynti alkoi Euroopassa tänään perjantaina. Viime yönä eri puolilla Eurooppaa syntyi paikoin valtavia tuntikausien jonoja myyntipisteisiin, vaikkakin suuri osa nyt mantereelle saapuneesta erästä oli myyty etukäteen loppuun. Yhdysvalloissa laite tuli markkinoille jo marraskuussa, ja ensimmäisen viikon aikana niitä meni kaupaksi yli 600 000 laitetta. Japanissa joulukuun alussa myyntiin tulleet noin 400 000 Wiitä loppuivat ensimmäisenä aamuna.
Suomessakin ennakkovaraajat ovat ostaneet liki kaikki konsolit. Wii-esittelytapahtumia järjestetään tänään alkuillasta pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa lähinnä Stockmannin tavarataloissa.
Ohjaimesta ongelmia
Tietokone-lehti valitsi Wiin Vuoden viihdelaitteeksi etupäässä sen innovatiivisen peliohjaimen ansiosta. Kaukosäätimen kaltainen ohjain sisältää liikkeentunnistuksen sekä infrapunasäteen osoittamiseen. Uudenlainen ohjain tuo pelaamiseen uusia piirteitä, ja sen käyttö on helppo omaksua.
Ohjain on toisaalta aiheuttanut ongelmia. Innokkaat pelaajat ovat hajottaneet ikkunoita ja tv-ruutuja, kun he ovat viuhtoneet ohjaimella ja se on lipsahtanut kädestä. Ohjaimen rannehihnan on kerrottu luiskahtaneen pois kädestä tai jopa katkenneen. Nintendo ilmoittaa tutkivansa ongelmia, mutta neuvoo toistaiseksi pelaajia ottamaan rauhallisemmin ja pelaamaan kuivin käsin.
Opera-selain kuun lopulla
Konsoli on luonnollisesti varustettu nettiyhteydellä verkkopelaamista varten, mutta sillä voi myös surffailla netissä, kun Opera-selain tulee ladattavaksi joulukuun jälkipuolella. Nettipalveluina tulossa ovat lisäksi sääennustekanava ja uutistoimisto AP:n uutiskanava. Laitteen verkkoyhteydellä voi katsoa ja lähettää valokuvia muihin Wii-laitteisiin, tietokoneisiin sekä matkapuhelimiin.
Tänään myyntiin tulee 15 eri peliä konsolia varten. Myöhemmin joulukuussa tulee yhdeksän muuta uutta Wii-peliä. Täydennystä pelivalikoimaan tuovat kolmisenkymmentä ladattavaa Virtual Console -klassikkopeliä. Myös Nintendon Gamecube-konsolin pelit sopivat Wiihin.
Wiin jonottajia Italiassa keskiyön kaupankäynnissä.








