Wikipedia luopuu osin vapaasta muokattavuudesta
Netin avoin ja kaikkien vapaasti muokattava tietosanakirja yrittää taistella sabotöörejä ja epäluotettavuutta vastaan - luopumalla osin vapaasti muokattavuudesta. Kiinan ihmisoikeuksista kertovaa artikkelia ei enää saa noin vain muutella, sen enempää kuin 81 muutakaan suuria tunteita tai muuten vain jatkuvaa vandalismia herättävistä aiheista.
Wikipedian täysin vapaa muokattavuus on tuonut mukanaan ajattelemattomia vandaaleja, omia mielipiteitään turhan innokkaasti ajavia käyttäjiä ja jopa täysin tahallisesti väärää tietoa levittäviä henkilöitä. Joskus syntyy "muutossotia", kun kahta eri kantaa edustavat käyttäjät muuttelevat tietoja jatkuvasti edestakaisin.
Täysin tai osittain lukittu
Siksi osassa artikkeleista on otettu käyttöön osittaisen lukitsemisen tekniikka. Käytännössä muokkaajan täytyy olla rekisteröitynyt sivuilla vähintään neljän päivän ajan, ennen kuin hän voi tehdä muutoksia. Kohteiden lista muuttuu koko ajan, mutta New York Timesin mukaan viime aikoina tällaisia rajoituksia on asetettu vajaalle kahdelle sadalle artikkelille, esimerkiksi aiheille George W. Bush, Islam, Adolf Hitler, seksi, Tony Blair, Bill Gates ja Opus Dei.
Täyttä lukitusta on sovellettu ainakin 82 eri kohteeseen. Näihin kuuluu selvästi kiistanalaisia tai tunteita kuohuttavia aiheita, esimerkiksi Kiinan ihmisoikeudet. Joukossa on varsin yllättäviäkin aiheita, jotka ovat kuitenkin jatkuvasti houkutelleet vandaaleja. Esimerkkeinä New York Times käyttää Albert Einsteinista ja laulaja Christina Aguilerasta kertovia artikkeleita.
Wikipedian ympärille on kasvanut yhteisö ja myös organisaatio, samaan tapaan kuin esimerkiksi Linuxin kehityksessä. Wikipediassa jotkin vapaaehtoiset vastaavat joidenkin osien ylläpidosta ja editoinnista. Valtaosasta työtä vastaa reilun tuhannen hengen ydinjoukko.
Vain pieni osa sivuista on koskaan lukittu. Wikipediassa on tällä hetkellä noin 1,2 miljoonaa englanninkielistä artikkelia. Muunkielisten versioiden luotettavuus on selvästi heikompi kuin englanninkielisen pääversion.








