Wimax ei uhkaa 3g-verkkoja vuosiin

Tutkimusyhiö In-Stat:
Wimax ei uhkaa 3g-verkkoja vuosiin 3g-verkot eivät yllä vielä kesämökeille, mutta eivät yllä kovin nopeasti wimax-verkotkaan, In-Stat arvioi.

Tutkimusyhtiö In-Stat uskoo, että ensimmäiset mobiiliin wimax-laajakaistatekniikkaan perustuvat päätelaitteet tulevat markkinoille jo ensi vuoden lopussa, mutta ei usko niiden uhkaavan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoja ainakaan tällä vuosikymmenellä.

In-Stat perustelee laajan kantaman wimaxin vähäistä uhkaa sillä, että kestää vielä ainakin viisi vuotta, ennen kuin se kypsyy massamarkkinoiden tekniikaksi. In-Statin mukaan tietoliikenneyritykset ovat kuitenkin panostaneet paljon siihen, että voisivat kilpailla matkapuhelinverkkojen valmistajien hallitsemia 3g-verkkoja vastaan.

Wimaxilla voidaan päästä kymmenien megabittien nopeuksiin päätelaitetta kohti tukiaseman peittoalueesta ja olosuhteista riippuen. Wimax-verkkoja on jo Suomessakin rakennettu syrjäseuduille esimerkiksi kesämökkien verkottamiseen. Tekniikka soveltuu myös muun muassa teollisuuslaitosten videovalvonnan yhteyksiin.

Nokialta wimx-kännykkä 2008

Tutkimusyhtiön mukaan standardisoinnin puute ja yhteensopivuusongelmat ovat hidastuttaneet wimax-tekniikan kypsymistä. Ensimmäisen IEEE 802.16-2004 -standardin mukaisia laitteita alkoi tulla markkinoille vasta tänä vuonna, ja mobiilikäyttöön soveltuvia IEEE 802.16e-2005 -standardiversion laitteita vielä odotellaan.

Mobiili-wimaxin odotetaan yleistyvän kannettavissa tietokoneissa ja kännyköissä vuodesta 2008 ja 2009 alkaen. Intel on ilmoittanut tuovansa tuen Centrino-määrityksiin.

Nokia ilmoitti tuovansa markkinoille wimax-tukiaseman ensi vuoden lopussa 2,5 GHz taajuudella ja vuonna 2008 taas Suomessa käytettävän 3,5 GHz taajuuden tukiaseman. Eilen Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi Nokia World -tapahtumassa Amsterdamissa, etä Nokian ensimmäinen wimax-kännykkä on tulossa vuonna 2008.

In-Stat uskoo, että maailmassa on 14 miljoonaa wimax-verkkotilaajaa vuonna 2011. Toteutuessaan arvio tarkoittaisi, että uusi tekniikka uhkaa perinteisten operaattoreiden umts- tai hsdpa-verkkoja aikoihin, sillä näiden käyttäjiä arvioidaan eri tutkimusyhtiöiden mukaan olevan jo tänä vuonna yli 150 miljoonaa.

Wimax ei uhkaa 3g-verkkoja vuosiin Wimax-verkkojen tuen odotetaan yleistyvän wlan-verkkojen tapaan Intel Centrino -kannettavissa.
Tagit: In-Stat, Wimax, Wlan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös