Wimax haastaa dsl-liittymät Turussa
Ensi vuonna wimax-verkon on määrä ulottua myös Naantaliin.
Paraisten Puhelin aloittaa langattomien wimax-liittymien tarjoamisen erityisesti yrityksille Turussa. Kiinteähintaisten symmetristen liittymien nopeusluokat ovat kaksi megabittiä ja 10 megabittiä. Paraisten Puhelin haluaa kilpailla erityisesti shdsl-liittymien kanssa. Hintaa arvioidaan 30--40 prosenttia kiinteitä vaihtoehtoja halvemmaksi.
Paraisten Puhelimen uusi palvelu perustuu wimaxin 3,5 gigahertsin taajuuteen ja IEEE 802.16-2004 -standardiin, joka ei vielä tue liikkuvuutta. Käyttäjät voivat kuitenkin liikkua jatkossa esimerkiksi kannettavilla tietokoneilla saman sektorin sisällä.
2 Mbit/s / 2 Mbit/s liittymä maksaa 80 euroa kuukaudessa, ja 10 Mbit/s / 10 Mbit/s liittymä 350 euroa kuukaudessa. Paraisten Puhelimen teknisen osaston päällikkö Jani Järvinen arvioi, että hintataso on vähintään 30--40 prosenttia edullisempi kuin vastaavien symmetristen dsl-liittymien.
Jani Järvisen mukaan wimax-liittymä sopii myös yritysten varayhteydeksi, koska se ei altis esimerkiksi kaapelirikkojen aiheuttamille katkoksille.
Aluksi Turun keskustassa ja teollisuusalueilla
Jani Järvisen mukaan operaattori pystyy tarjoamaan hyvän palvelutason (qos) ja palvelutason sopimukset (sla) yritysasiakkailleen. Hän muistuttaa, että verkkoa on testattu eri vaiheissa jo kahden ja puolen ajan. Projekti alkoi ennen kaupallistamista Turunmaan saariston pilottihankkeilla ja myöhemmin kaupunkiolosuhteiden kokeilla.
Tässä vaiheessa verkossa on kaksi tukiasemaa, mutta lisää on tarkoitus asentaa 10 tukiasemaan asti. Nyt peittoalue on Turun ydinkeskusta ja teollisuusalue. Ensi vuoden alussa verkon on määrä kattaa koko Turku, ja ensi vuoden loppuun mennessä myös Kaarina, Naantali ja Raisio.
Ensi vuonna myös liikkuva yhteys
Tässä vaiheessa Paraisten Puhelimen yhteys toimii saman sektorin sisällä, mutta ensi keväällä tarkoitus on tuoda markkinoille myös hieman liikkuvuutta tukeva versio, joka sallii siirtymisen sektorilta toiselle koko peittoalueen sisällä. Jani Järvisen mukaan päivitystä liikkuvuutta tukevaan yhteyteen tarjotaan yrityksille sitten, kun laitteet sitä tukevat.
Keväällä tehtävä päivitys liikkuvuuden tukeen perustuu niin sanottuun nomaditeettiin. Se sallii liikkumisen koko peittoalueella, mutta välissä on parin sekunnin katkos.
Kokonaan liikkuvan wimaxin käyttöönotto vaatii vielä uusia määräyksiä Viestintävirastolta. Wimaxin mobiiliversio IEEE 802.16e on valmistunut, ja esimerkiksi Nokia on ilmoittanut tuovansa siihen perustuvia päätelaitteita markkinoille vuonna 2008, ja tukiaseman jo vuoden 2007 lopussa tai 2008 alussa.








