Windows-koodia kaupitellut vankilaan

40 taalasta kaksi vuotta ehdotonta vankeutta
Windows-koodia kaupitellut vankilaan

Windowsin lähdekoodin vuotaminen internetiin on johtanut kovaan tuomioon, joskin kyseessä on vain tietokonerikoksiin siirtynyt netistä koodia ladannut pikkurikollinen. Microsoftin tutkija osti häneltä Windows-koodia vaivaisen 40 dollarin edestä, mistä oli seurauksena kahden vuoden ehdoton vankeustuomio.

Tuomio langetettiin 29-vuotiaalle William "illwill" Genoveselle, kertoo uutistoimisto Reuters. Kun Windows-koodia oli levitetty internetiin, hän latasi sitä koneelleen, niin kuin kymmenet muutkin henkilöt. Genovese laittoi kuitenkin koodin omille web-sivuilleen myytäväksi. Microsoftin palkkaama tutkija sopi Genovesen kanssa koodin ostamisesta, ja maksoi siitä kahdessa otteessa yhteensä 40 dollaria. Tämän jälkeen mies pidätettiin.

Tuomari: urani järkyttävin rikosrekisteri

Pääsyynä kovaan vankilatuomioon suhteellisen pienestä rikkomuksesta oli epäilemättä Genovesen aikaisempi rikostausta. Reutersin mukaan tuomari kuvaili sitä kaikkein huolestuttavimmaksi rikosrekisteriksi, johon hän on törmännyt koko seitsemänvuotisen uransa aikana.

Genovesellä on 12 aikaisempaa tuomiota. Alkupää on perinteistä pikkurikollisuutta, muun muassa seinien töhrimistä ja autovarkauksia. Myöhemmin mukaan tuli jopa seksuaalirikos. Pari vuotta sitten Genovese siirtyi rötöstelemään tietoverkkoihin, ja hänellä on tilillään jo kolme internet-rikosta.

Tuomari ihmetteli erityisesti tätä jatkuvaa rikoskierrettä, johon liittyi hyvin erilaisia tapauksia ja tekotapoja. Tuomarin mielestä Genovesestä oli hyvää vauhtia tulossa todellinen internetin vaarallinen saalistaja, ja tuomio on siksi varsin ankara.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös