Windows Vista myöhästyy – kauppiaat ihmeissään
Microsoftin seuraava Windows-versio Vistan julkistusta siirretään taas kerran eteenpäin, kertoo Microsoft. Vistan kaikki kuluttajaversiot siirretään ensi vuoden alkupuolelle, mikä saattaa olla melkoinen isku tämän vuoden tietotekniikkakaupalle.
Alun perin Windows Vistan piti tulla markkinoille jo viime vuoden lopulla, mutta julkistusta siirrettiin vuodella eteenpäin. Microsoft ilmoittaa nyt, että Windows Vistan yritysversiot saadaan myyntiin ilmoitettuun aikaan, eli marraskuussa. Sen sijaan kaikki kuluttajille tarkoitetut versiot tulevat myyntiin vasta ensi vuonna, Microsoftin mukaan tammikuussa.
Ei olisi ehditty viimeistellä marraskuuksi
Microsoftin mukaan syynä on yksinkertaisesti se, ettei kaikkia versioita ole ehditty testata ja viimeistellä riittävän hyvin. Erityisesti tietoturvaa halutaan hioa viimeiseen asti.
Toinen syy olisi se, että pc-valmistajat eivät halunneet uutta käyttöjärjestelmää kesken vuoden lopun ostoryntäystä, koska se olisi tehnyt markkinoista epävakaan. Käyttöjärjestelmän pitää olla viimeistelty ja valmis hyvissä ajoin ennen marraskuussa alkavaa jaksoa. Tietokonevalmistajat ja vähittäiskauppa tuovat hyvissä ajoin tarjolle runsaasti uusia koneita, eikä mallistoa voida vaihtaa kesken sesongin.
Rampauttaa tämän vuoden pc-kaupan
Windows Vistan odottelu on tutkimusyhtiöiden mukaan jo rampauttanut tämän vuoden tietokonekauppaa, kun kuluttajat ja monet yritysasiakkaatkin odottelevat uutta käyttöjärjestelmää.
Kuluttajaversioiden myöhästyminen marraskuusta jouluun kestävän vuoden suurimman ostosesongin jälkeiseen aikaan saattaa olla paha isku tietokonekaupalle. Kun Vista-versioita ei ole tarjolla, voi koneita jäädä hyllyihin, ja pahimmassa tapauksessa kokonaan ostamatta vuoden lopun ostobuumissa.
Tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko arvioi uutistoimisto Reutersille, että vain 8-10 viikon ylimääräinen odottelu saattaa olla vakava isku koko tuotantoketjulle vähittäiskaupoista myyjiin saakka. Tämä johtuu siitä, että katteet pc-kaupassa ovat hyvin ohuet, ja tällainen menetys saattaa syödä joiltakin voitot kokonaan.








