Windows XP:n SP3-päivitys vasta loppuvuonna 2007
Microsoft on julkaissut tiedon Windows XP:n seuraavasta suuresta Service Pack -päivityksestä. Tänä vuonna odoteltua päivitystä saadaankin Windows Vistan takia odottaa ensi vuoden loppupuolelle saakka.
Microsoft laittoi tiedon Windows XP:n Service Pack 3 -päivityksestä joksikin aikaa nettisivuilleen, joskin tieto näyttäisi tämän jälkeen hävinneen. Joka tapauksessa yhtiö kertoi SP3-päivityksen tällä hetkellä ennakoidun julkaisuajankohdan olevan vuoden 2007 jälkimmäinen puolisko.
Kaikki huomio Windows Vistaan
Microsoft julkaisi Windows XP Service Pack 2 -päivityksessä vuoden 2004 elokuussa tavallista enemmän uudistuksia. Varsinkin käyttöjärjestelmän tietoturvaosioita laitettiin kokonaan uusiksi. Uuden päivityksen julkaisua on aprikoitu siitä lähtien, ja SP3:n julkaisuajankohdaksi on yhtiön sisälläkin vihjailtu tätä vuotta.
Microsoft kuitenkin selittää, että se haluaa varata nyt kaikki yhtiön resurssit Windows Vistan viimeistelyyn. Windows XP:n Service Packin kohtaloon palataan sen jälkeen, kun Vista on julkaistu. Microsoft ei kerro mitä muutoksia Windows XP:n uusi päivitys toisi tullessaan. Suuria uudistuksia tuskin nähdään, kun uusi käyttöjärjestelmä on jo siinä vaiheessa markkinoilla.








