Xbox ja palvelinsovellukset paisuttivat Microsoftia
Microsoft on julkaissut vuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa, jonka pieni kasvu näyttäisi kertovan odottelujaksosta ennen Windows Vistan ja Office 2007:n tuomaa nousua. Syynä odotettua pirteämpään tulokseen olivat yhtiön mukaan Xbox 360:n hyvä myynti ja uuden Sql Server -tietokantaohjelman vauhdikas alku.
Microsoftin heinä–elokuun liikevaihto oli 10,81 miljardia dollaria. Voittoa yhtiölle kertyi 3,48 miljardia dollaria, eli voittoprosentti oli Microsoftin perinteiseen tyyliin poikkeuksellisen korkea, noin 32 prosenttia. Äärimmäisen harva tietotekniikkayhtiö maailmassa pääsee näin suuriin voittolukemiin.
Verrattuna viime vuoden saman neljänneksen lukemiin Microsoftin liikevaihto kasvoi noin 11 prosenttia ja samoin liikevoitto kasvoi lähes 11 prosenttia. Microsoftin mukaan tulokset olivat odotusten aivan yläpäässä, mihin vaikutti uuden Xboxin menestys ja tietokantapalvelinohjelman odotettua parempi myynti.
Työasema-Windows ja Office suurimmat tulolähteet
Microsoft odottaa, että loppuvuonna, ja varsinkin ensivuoden puolella, yhtiön liiketoiminta saa piristysruiskeen kun Windows Vista ja Office 2007 julkaistaan. Päivityskuponkiohjelmien kautta Vista alkaa vaikuttaa liiketoimintaan jo lokakuun lopusta lähtien. Koko liiketoimintavuodelle, joka alkoi syksyn neljänneksestä, Microsoft odottaa yli 50 miljardin dollarin liikevaihtoa.
Microsoftin tuloista työasema-Windowsit toivat 3,3 miljardia dollaria. Office-ohjelmat ja muut pc-ohjelmistot toivat tuloja 3,43 miljardia. Palvelinohjelmistoista tuloja tuli 2,5 miljardia. Viihde- ja laiteyksikkö toi liikevaihtoa 1,03 miljardia. Nettipalvelut toivat Microsoftille tuloja 539 miljoonaa.








