Yhdysmaksut kuriin, DNA ihmeissään

Viestintävirasto jyrähti terminointimaksuista
Yhdysmaksut kuriin, DNA ihmeissään

Viestintävirasto on jyrähtänyt operaattoreille yhdysliikennemaksuista, josta varsinkin Elisa ja DNA ovat riidelleet jyrkin sanakääntein. Viestintävirasto pakottaa riitapukarit sopuun, tai uhkaa tiukalla sääntelyllä, mutta DNA vastustaa heti tiukasti.

Yhdysliikennemaksu on teleyritysten toisilleen maksama korvaus kilpailijaverkkoon soitetuista puheluista. Tähän saakka pienemmät operaattorit ovat saaneet periä muita suurempaa yhdysliikennemaksua sillä perusteella, että verkon käyttö ei ole niin tehokasta.

Toisin sanoen kyseessä on ollut kymmenien miljoonien eurojen kokoluokan tulonsiirto lähinnä Telia-Soneralta ja Elisalta DNA:lle.

Leikkaukset sovussa, tai vielä isommat väkisin

Viestintävirasto on julkaissut asiasta näkemyksensä, joka ulottuu vuoteen 2009. Näkemyksessä esitellään kaksi vaihtoehtoa, riippuen osapuolien sopuisuudesta.

Mikäli yritykset tekevät sopimuksen yhdysliikenteen hinnoista Elisan ja Telia-Sonera Finlandin jo aiemman neuvottelutuloksen perusteella, vuoden 2007 korkein sallittu hinta on 8,2 senttiä minuutilta ja alin 6,5 senttiä, kertoo Viestintävirasto. Tällä hetkellä esimerkiksi DNA laskuttaa noin 10 sentin hintaa muilta.

Virasto on tiukkana. Mikäli yritysten keskinäisissä neuvotteluissa ei saavuteta yhteisymmärrystä, alhaisempaan hintatasoon tulee siirtyä nopeammin, jolloin vuoden 2007 hintojen yläraja on 6,5 senttiä ja alaraja 5 senttiä. Vuonna 2009 yläraja on 4 senttiä minuutissa ja alaraja 3,5 senttiä minuutissa. Hinnat laskevat ja operaattoreiden väliset hintaerot pienenevät merkittävästi, kertoo Viestintävirasto.

Viraston mukaan hintatason lasku on tärkeää, jotta puheluhinnat pysyvät kurissa.

DNA vastustaa heti

DNA vastasi heti sille hyvin kielteiseen kantaan. Yhtiö pitää Viestintäviraston tämänpäiväistä kannanottoa teleoperaattoreiden yhdysliikennemaksuihin yllättävänä.

"Emme näe mitään perusteita tulla Elisan nykyhinnan (8,4 senttiä) alle. Elisalla on verkossaan 2,2 miljoonaa tilaajaa, Telia-Soneralla 2,5 miljoonaa ja meillä on reilu 1 miljoonaa tilaajaa. Tilaajamäärät ja liikennevolyymit vaikuttavat suoraan tuotantohintoihin. Nykylainsäädännön mukaan terminointihintojen tulisi olla kustannussuuntautuneita", sanoo DNA Finlandin toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi.

Tiuraniemen mukaan on vaikea uskoa, että DNA:n kilpailijoiden mobiiliverkkotoiminta on niin raskasrakenteista ja tehotonta, että 8,2 sentin taso DNA:lle olisi näillä volyymieroilla perusteltua.

"Telia-Soneran ja Elisan keskenään jo sopima 0,65 sentin ero ensi vuoden hinnoissa oikeuttaisi meidät 9,6 sentin tasolle", jatkaa Tiuraniemi.

DNA jatkaa terminointineuvotteluja kilpailijoiden kanssa tavoitteenaan päästä sopuun helmikuun alkuun mennessä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös