Ylen arkisto veti väkeä viikonloppuna
Ylen arkistossa voi vaikka kerrata vuosikymmenten isoimmat uutistapahtumat, kuten viiden vuoden takaiset terrori-iskut.
Parhaimmillaan 100 vuotta Suomen historiaa ja tärkeimpiä tapahtumia on koettavissa uudelleen internetissä, kun Yle avasi perjantaina verkkosivuillaan Elävän arkiston. Palvelu veti viikonloppuna lähes 80 000 kävijää ja kaksi miljoonaa sivulatausta. Radio- ja tv-ohjelmien latauksia kertyi lähes 500 000.
Palvelu sisältää alkuvaiheessa noin 160 tuntia tv-ohjelmia ja 550 tuntia radio-ohjelmia, mutta vain Windows Media -formaatissa. Elävän arkiston vastaava päätoimittaja Reijo Perälä kertoo, että sisällön päivittämistä jatketaan välittömästi, eikä ylärajaa ole. Palvelu avautui virallisesti lauantaina klo 9:00, mutta sivuille pääsi jo perjantai-illasta lähtien.
Elävässä arkistossa on katsottavissa ja kuultavissa esimerkiksi Suomen historian merkittävämpiä hetkiä,. uutistapahtumia ja mieleen jääneitä lastenohjelmia. Lisäksi tarjolla on Elävän arkiston jatkuvasti pyörivä nettiradio sekä elokuvayhtiöiltä ostettua filmiaineistoa.
Gramexin alaista sisältöä ei mukana
Tällä hetkellä arkistossa ei ole ainakaan kaupallista musiikkia, draamaa tai viihdettä tietyiltä osin tekijänoikeudellisista syistä. Yle on kiistellyt tekijänoikeusmaksuista aiemminkin, muun muassa radiokanavien nettiradioiden osalta ja kännykkä-tv-lähetysten maksuista.
Reijo Perälä kertoo, ettei arkistossa ole Gramexin alaista musiikkia tai tv-ohjelmia, joissa soitetaan tällaista musiikkia. Myöskään sarjoja ja viihdettä ei saada mukaan.
"Kysyntää draamalle, musiikille ja viihteelle olisi, ja toivottavasti tekijänoikeusjärjestöt jatkossa myöntyvät aineistojen tarjoamiseen internetissä", Perälä sanoo.
Vain Windows Media -formaatissa
Vaikka Ylen arkisto onkin saanut paljon myönteistä palautetta, eripuraa on herättänyt palvelun rajoittaminen Microsoftin Windows Media -formaattiin. Internetissä toimiva kansanliike vaatii avointen standardien mediaformaattien (kuten Ogg Vorbis ja Ogg Theora) tukemista.
Elävä arkisto aidosti kaikille -kansanliikkeen mukaan palvelu toimii vain rajoitetusti Mac OS -käyttöjärjestelmässä eikä lainkaan Linuxissa. Liikkeen mukaan julkisen palvelun yhtiön tulisi rakentaa nettivideopalvelu avointen standardien formaattien varaan.
Kansanliike vaatii äänien ja videoiden tarjoamista vähintään Realmedia-formaatissa, kuten Yleisradion Videosali-palvelussa ajankohtais- ja uutissisällöt tarjotaan.
Reijo Perälä puolustaa vain Windows-media tukemista kustannussyillä. "Kaikkia vaihtoehtoisia järjestelmiä tutkitaan, mutta meillä on tietysti vaikeuksia tukea kaikkia ympäristöjä. Tämä on kustannuskysymys", Reijo Perälä sanoo.
Arkisto näyttää, mitä esimerkiksi Espoon Bodom-järven surmista aikoinaan uutisoitiin.








