Yli 50 000 fi-tunnusta vanhenee pian
Kymmenet tuhannet fi-verkkotunnukset vanhenevat kolmen viikon päästä. Vuonna 2003 voimaan tulleen verkkotunnuslain mukaan tunnukset ovat voimassa kerralla kolme vuotta. Se tarkoittaa, että 1.9.2003 tai aiemmin rekisteröidyt fi-tunnukset on uusittava viimeistään 31.8.2006.
Viestintäviraston verkkotunnusyksikön päällikkö Juhani Juselius kertoo, että 1. syyskuuta 2006 vanhentuvia fi-tunnuksia on noin 50 800, ja tämän vuoden puolella uusittavia noin 70 300. Kaikkiaan fi-tunnuksia on tähän mennessä myönnetty noin 137 000. Yksityishenkilöitä, joilla on yksi tai useampi fi-tunnus, on 5069.
Juhani Juseliuksen mukaan Viestintävirasto on muistuttanut vanhentuvien fi-tunnusten haltijoita paperikirjeellä ja sähköpostiviestien. Virasto aloittaa vielä yhden tiedotuskampanjan ennen elokuun loppua. Edellinen laaja tiedotuskampanja järjestettiin kesäkuun lopulla.
Juselius muistuttaa, että kolmen vuoden voimassaoloaika on kansainvälisesti pitkä, sillä yleensä tunnukset ovat voimassa vain vuoden. Hänen mukaansa verkkotunnusten uusimisprosentti Pohjoismaissa on 70-92.
Tunnusten uusiminen tapahtuu verkkotunnuspalvelussa kolmeksi vuodeksi kerrallaan 52 euron hintaan.








