Yli satatuhatta tunnistusta

Tunnistus.fi
Yli satatuhatta tunnistusta

Sähköisten tunnistusta edellyttävien palvelujen suosio on kovassa kasvussa. Tunnistuksen ohjauspalvelu tunnistus.fi ohitti elokuussa 100 000 tunnistautumisen virstanpylvään. Kaikkein suosituin palvelu tulee Kelalta, mutta myös työhallinto ja palkkatiedot kiinnostavat.

Tunnistus.fi on Kansaneläkelaitoksen, työministeriön ja verohallinnon yhteinen sähköisen asioinnin tukipalvelu, ja sen kautta on tehty jo 101 683 henkilö- ja yritystunnistusta. Sähköinen tunnistus on välttämätön edellytys omien tietojen käytölle sähköisissä palveluissa.

Kaikkein suosituin palvelu on Kelan tarjoama omien tietojen katselu, jossa tunnistuksia oli yli 72 000 kappaletta.

Työministeriön palveluihin tunnistauduttiin yli 16 000 kertaa, ja siellä suosituin oli työhallinnon tarjoama ammatillisen koulutuksen kurssinet-palvelu noin 11 000 tunnistuksellaan.

Verohallituksen palveluihin tunnistauduttiin yhteensä noin 13 000 kertaa, ja siellä kävijöitä veti eniten palkka.fi-palvelu, jota käytettiin yli 7500 kertaa.

Tunnistusten määrä kaksin- tai kolminkertaistuu ensi vuonna

Tunnistusten käytön määrä kasvaa edelleen loppuvuodeksi ja ensi kevääksi luvattujen uusien palvelujen ansiosta. Palveluntuottajat arvioivat tunnistuspalvelun volyymin kasvavan 2–3-kertaiseksi vuonna 2007.

Tunnistus.fi-palvelun tunnistetiedot kulkevat suojatussa yhteydessä. Tunnistautuminen vaatii joko sirullisen henkilökortin ja kortinlukijan ohjelmistoineen tai pankin henkilö-/yrityskohtaiset verkkopankkitunnukset.

Yli satatuhatta tunnistusta
Tagit: Kela, Tunnistus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös