Yritykset palkkaavat innolla sähköpostivakoilijoita
Tuoreen ja varsin hämmästyttävän tutkimuksen mukaan yli kolmannes yhdysvaltalaisista ja britannialaisista yrityksistä seuraa sekä lukee ammattimaisesti työntekijöidensä sähköposteja. Toiminta ei ole satunnaista, vaan joka kolmas yritys tosiaan palkkaa henkilöstöä, jonka tehtävänä on työntekijöiden viestien lukeminen tai analysointi.
Tutkimuksen teki arvostettu tutkimusyhtiö Forrester Research, ja sen tilasi esimerkiksi roskapostiratkaisuja kehittävä Proofpoint. Yhdysvalloissa ja Britanniassa 38 vastaajista sanoi, että heillä on työntekijöitä, joiden tehtävänä on viestien lukeminen tai analysointi. Yhdysvalloissa yli 20 000 työntekijän suuryrityksissä luku oli 44 prosenttia. Tutkimuksen mukaan työntekijöillä ei usein ole aavistustakaan siitä, että heidän viestejään seurataan.
Sopimattomuudet eivät kiinnosta vaan yrityssalaisuudet
Tutkimuksen mukaan yritykset käyttävät näin suorasukaisia menetelmiä, koska ne pelkäävät luottamuksellisten tai muuten arkaluontoisten tietojen vuotavan yrityksen ulkopuolelle. Joka kolmannes tutkituista yrityksistä oli viimeisen vuoden aikana kärsinyt tällaisesta tietovuodosta, joten otteet ovat koventuneet.
Tärkeintä oli talouden tietojen suojeleminen, ja myös asiakkaiden tietojen turvaaminen. Toiseksi tärkeintä oli luottamuksellisten tietojen vuotamisen estäminen ja tiukkoihin lakimääräyksiin liittyvien rajoitusten valvominen.
Sen sijaan asiattomuuksien tai sopimattomien tiedostoliitteiden siivoaminen viesteistä ei ollut kovin tärkeällä sijalla. Yrityksiä ei niinkään kiinnostanut työntekijöiden seuraaminen, vaan tärkeiden tietojen turvaaminen.








