Yritysten verkkoviestintä tuuliajolla
Noin 300 verkkopalveluiden ostajaa ja tarjoajaa kuunteli tulosten julkistusta Helsingissä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista yrityksistä ei kehitä verkkoviestintäänsä suunnitelmallisesti, vaikka yrityksillä on tavoitteita asiakassuhteiden hoitamiselle, brändin rakentamiselle ja kustannussäästöille. Verkkoon kuitenkin kehitetään uutta sisältöä, ja kovimmat nousijat ovat asiakaslehdet, asiakassuhteen hoito ja mobiiliviestintä.
Tulosten perusteella 49 prosenttia yrityksistä ei ole laatinut verkkoviestinnän suunnitelmaa, kun vuotta aiemmin osuus oli 40 prosenttia, eli tilanne ei ainakaan ollut parantunut. Edelleen joka kymmenes yritys ilmoitti, ettei verkkoviestinnän tuloksia mitata mitenkään.
Tutkimuksen perusteella yritykset kehittävät viestintäänsä projektikohtaisesti, ilman pidemmän aikavälin näkemystä. Silti 70 prosenttia yrityksistä aikoo panostaa lisää verkkoviestintään.
Palveluntarjoajat eivät ole aktiivisia
Helsingin Sähköisen Toimiston johtaja Kati Sulin sanoi tutkimustulosten esittelytilaisuudessa, että yritysten verkkoviestintä on siirtynyt it-puolen tekijöiltä ensin pienelle viestintäryhmälle ja nyttemmin yhä useammin laajemmin koko organisaation vastuulle.
Kati Sulin ihmetteli, että palveluita tarjoavat mainos- ja mediatoimistot, it-yhtiöt ja muut palveluntarjoajat arvioivat vievänsä alan kehitystä eteenpäin, vaikka ne eivät itse asiassa toimi aktiivisesti. "Palveluntarjoajat toimivat ensisijaisesti tarjouspyyntöjen pohjalta", Kati Sulin sanoi.
Sulinin mielestä sekä asiakkaiden että palveluntarjoajien pitäisi olla suunnitelmallisempia. Yritykset arvioivat oman verkko-osaamisensa tasoksi kouluarvosanan seitsemän, mutta silti vain 39 prosentilla oli pääasiallinen kumppani viestintäasioissa.
"Nyt olemme murrosvaiheessa, jossa yritysten on joko panostettava osaamiseen tai ostettava sitä ulkoa", Kati Sulin tulkitsi tuloksia.
Tutkimuksen teetti Helsingin Sähköinen Toimisto Oy yhdessä Divian kanssa. Tutkimukseen osallistui yritysten edustajia niin pienistä kuin keskisuurista ja suuryrityksistäkin. Vastanneista noin puolet oli suuryritysten edustajia. Tutkimus toteutettiin sähköpostitse lähetettynä kyselynä, johon osallistuttiin 215 yrityksestä. Vastausprosentti oli seitsemän.
"Miksi palveluntarjoajilta on niin vaikea ostaa jatkokehitystä", Kati Sulin ihmetteli.








