19.12.2007 0 uutista
Elektroniikkalaitteissa epäillään lapsityövoimaa
Ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestö Finnwatch toivoo viihde-elektroniikan valmistajien lisäävän ulkoistamansa tuotannon raaka-aineiden alkuperän valvontaa. Intian ja Kiinan halpatehtaiden epäillään saaneen raaka--aineita esimerkiksi kaivoksilta Kongosta, jossa käytetään lapsityövoimaa alle 10-vuotiaista alkaen.
Hollywood-tuottajavelho kehittää uudenlaisia pelejä
Hollywoodin yksi menestyksekkäimmistä tuottajista, Jerry Bruckheimer, kertoo perustavansa tietokonepelejä kehittävän yhtiön, yhdessä musiikkitelevisio MTV:n kanssa. Tavoitteena on kehittää pelimaailmaa uuteen suuntaan, jopa satojen miljoonien investoinnilla.
Windows XP SP3 -beeta tulee jakoon
Microsoft on luvannut julkaista vielä tänään ensimmäisen julkiseen jakoon tulevan version Windows XP:n Service Pack 3 -päivityksestä. Tämä viittaisi melko aikaiseen lopulliseen julkaisuun päivitykselle, johon on ladattu suuria odotuksia.
Nokia Siemensille 100 miljoonan kauppa Intiaan
Nokia Siemens Networks pääsee toimittamaan verkkoa Intian Bihariin ja Mumbaihin Idea Cellularilta saamassaan yli 150 miljoonan dollarin eli noin 104 miljoonan euron kaupassa. Operaattorin ja lisensoijien verkostossa on 17 miljoonaa asiakasta, ja peittoalue kattaa jo 45 prosenttia Intian väestöstä. Nyt Bihariin rakennetaan gsm-verkkoa sekä gprs- ja sms-asennukset.
Korjauksia Mac OS X:n tietoturvaan
Apple on julkaissut Mac OS X:lle tämän vuoden yhdeksännen turvapäivityksen. Security Update 2007–009 paikkaa useita turva-aukkoja sekä 10.4.11- että 10.5.1-käyttöjärjestelmäversioista.
IE:tä syytetään Gmail-uhasta
Internet Explorer ei ole turvallisen selaimen maineessa, ja Microsoft joutuukin päivittämään sen aukkoja tämän tästä. Nyt selainta syytetään Gmailin tietoturvan vaarantamisesta yhteiskäytössä olevilla koneilla. Microsoft ei kuitenkaan suostu ottamaan tätä kuprua piikkiinsä.
18.12.2007 0 uutista
Gps-yhtiö Suomesta amerikkalaisten omistukseen
Amerikkalainen langattomien järjestelmien valmistaja Atheros Communications ostaa 54 miljoonalla dollarilla (noin 37 miljoonalla eurolla) gps-piirien kehittäjän U-Nav Semiconductorsin.Yhdysvalloissa pääkonttoriaan pitävän u-Navin tausta on vahvasti suomalainen.
Digita kiistää Ylen hinnoitteluepäilyt
Suomen kansallista digi-tv-verkkoa ylläpitävä Digita kiistää Yleisradion johdot huolet mahdollisesta ylihinnoittelusta kilpailun puutteen takia. ”Myymme Yleisradiolle huomattavan markkinavoiman liiketoimintaa, joka on hyvin tarkkaan säänneltyä”, vastaa epäilyihin ylihinnoittelusta Digitan toimitusjohtaja Sirpa Ojala.
Poliisi vaitonainen dvd-suojausjutun tutkinnasta
Viime keväänä syytteet hylättiin niin sanotussa organisoidun keskustelun jutussa käräjillä, kun css-suojausta ei katsottu teknisesti tehokkaaksi toimenpiteeksi. Juttu etenee hovioikeuteen ja keskusrikospoliisi yrittää hankkia uutta aineistoa. Useita henkilöitä on kutsuttu kuultavaksi asiassa.
Elisan hätäviesteistä kaivataan lisätietoa
Massatekstiviesteiksi kutsuttujen hätätiedotteiden lähettäminen ei ole edennyt, koska aiemmin kaavailulle järjestelmälle ei saatu rahoitusta. Nyt Elisa tarjoaa uutta järjestelmää, jossa valtio ostaa viestit palveluna operaattorilta eikä joudu tekemään isoja kertainvestointeja.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Foobar2000 1.1.11 Kevyt ja monipuolinen musiikkisoitin päivittyi
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Embedded Software Engineer Adecco
- Key Account Manager Signal Partners Oy
- IT-Järjestelmäasiantuntijaa Rapala
- 20 teknistä asiakaspalvelijaa Hämeenlinnaan Logica
- PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ (Oulu) Manpower Professional
- Henkilöstökonsultti/IT Eilakaisla
- B-to-B -myyjä (Espoo) Go On Yhtiöiden asiakasyritys








