17.12.2007 0 uutista

Firewire kiihdyttää rajusti

Firewire kiihdyttää rajusti

Applen alun perin kehittämän IEEE1394- eli firewire-väylän suurin nopeus kasvaa 3,2 gigabittiin sekunnissa. Uudistus perustuu Firewiren IEEE 1394b-standardiin, mutta säilyttää kaikki väylän aiemmat edut.

Sony riemuitsee blu-ray-menestyksestä

Sony riemuitsee blu-ray-menestyksestä

Sonyn johtamassa blu-ray-leirissä on ollut suut messingillä syksyn hyvä myynnin ansiosta. Miljoonan myydyn blu-ray-elokuvan raja saatiin rikki Euroopassa marraskuussa. Joulumyynti varmasti kasvattaa lukua vielä komeammaksi.

Suomalaisilla vankka usko it-osaamiseensa

Suomalaisilla vankka usko it-osaamiseensa

Digitaalisen tietoympäristön pystyttäminen on helppo nakki, uskotaan suomalaisyrityksissä. It-konsultti Avanade selvitti yritysten käsityksiä maailmanlaajuisesti. Muualla itseluottamus ei ole aivan noin kova.

Torvalds: Linux tulee puhelimiin, kiitos Googlen

Torvalds: Linux tulee puhelimiin, kiitos Googlen

Linuxin kehittäjä Linus Torvalds uskoo, että ensi vuonna nähdään Linuxin läpimurto älypuhelimissa. Linux tekisi näin loven esimerkiksi Nokian tukemaan Symbian-alustaan jo vuonna 2008. Torvalds kiittää asiasta Googlea.

Mac-Officen uusi versio valmistui

Mac-Officen uusi versio valmistui

Microsoftin Mac-yksikkö on kertonut saaneensa valmiiksi Office 2008 -toimisto-ohjelmapaketin. Ohjelma julkistetaan aikaisempien tietojen mukaisesti tammikuun puolivälin Macworld-tapahtumassa.

Gartner: älä ryntää sosiaalisiin palveluihin

Gartner: älä ryntää sosiaalisiin palveluihin

Gartner varoittaa yrityksiä sosiaalisten palvelujen "valkoisesta elefantista". Vaikka sosiaaliset palvelut ovat nyt kuuma aihe, ei yritysten pitäisi rynnätä hypen mukana. Useita ongelmia on nimittäin helposti tiedossa.

Tietoenator haki suomalaisjohtajan Amerikasta

Tietoenator haki suomalaisjohtajan Amerikasta

Tietoenator on löytänyt uuden toimitusjohtajan lokakuussa erotetun Pentti Heikkisen tilalle. Uusi toimitusjohtaja Hannu Syrjälä tulee Yhdysvalloista maailman toiseksi suurimman yrityksen johdosta. Syrjälä viittaa heti siihen, että Tietoenator pitää saada kovemmalle kasvu-uralle.

Turkkilaishakkerit sotkivat F-Securen sivuja

Turkkilaishakkerit sotkivat F-Securen sivuja

F-Secure kertoo, että turkkilainen web-sivuja sotkeva hakkerijengi hyökkäsi yhtiön sivuille, ja sotki keskustelupalstojen etusivun. Nolo lopputulos oli, että etusivu mainosti hetken turkkilaista nationalistiryhmää. Moka tosin menee paljolti toisen ohjelmatalon piikkiin.

Office 2007 -tuki saatiin Office Mobileen

Office 2007 -tuki saatiin Office Mobileen

Microsoft on julkaissut vaivihkaa marraskuun lopussa Office Mobile -sovellukselle päivityksen, joka tuo Office 2007 -asiakirjojen tuen Windows Mobile 6.0:aan. Sen myötä ohjelmalla pystyy avaamaan ja tallentamaan Office Open XML (OOXML) -formaatin tiedostoja.

BBC:n netti-tv saa Linux- ja Mac-tuen

BBC:n netti-tv saa Linux- ja Mac-tuen

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kiistelty netti-tv-palvelu on saamassa viimein tuen Linux- ja Mac OS -ympäristöille, tosin alkuun näemmä vain Adobe Flashin avulla. BBC on perustellut palvelun rajoittumista Windows XP:hen ja Vistaan drm-rajoituksilla.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös