0600-häiriösoitot ihmetyttävät suomalaisia
Ainakin kymmenet suomalaiset ovat saaneet soittoja kännykkäänsä 0600-alkuisesta numerosta, jolla yritetään ilmeisesti saada ihmiset soittamaan takaisin maksulliseen palvelunumeroon. Soitoista on valitettu maksullisia puhelinpalveluyrittäjiä edustavan Teleforum ry.n eettiselle lautakunnalle, joka selvittää asiaa.
Teleforum ry:n toimitusjohtaja Ville Nurmi kertoo, että tällainen markkinointitapa on alan eettisten pelisääntöjen vastainen. Hän arvioi, että se saattaa myös olla laiton.
Puheluita on tullut ainakin siten, että soittajana on näkynyt numero 0600 555812. Tämä numeroalue kuuluu Ainacomille, joka taas on antanut käyttöoikeuden Seteralle. Tätä kirjoittaessa numeroon soitettuihin puheluihin ei enää vastattu, vaan ne tuntuivat ohjautuvan kännykkävastaajaan.
Ville Nurmi suosittelee kuluttajille ja yrityksille varovaisuutta. Hän muistuttaa, että 0600- ja 0700-numerot ovat aina lisämaksullisia numeroita, eikä tällaisista numeroista tulleisiin puheluihin kannata soitella perään.
Viestintäverkkoasiantuntija Antti Pokela viestintäviraston teletekniikat ja numeroinnit -yksiköstä kertoo, että soittaminen 0600-numerosta ei sinänsä ole laitonta.
0600-numero on aina erityishinnoiteltu palvelu
Jos numerosta soittaminen katsotaan automatisoiduksi suoramarkkinoinniksi, on siihen kuitenkin saatava kuluttajalta lupa etukäteen. Yritysliittymiin suoramarkkinointipuheluita saa soittaa ilman etukäteen hankittua lupaa.
0600-numerot on varattu asiointipalveluille. Jos palvelussa vastaa esimerkiksi viihde- tai aikuisviihdepalvelu, se rikkoisi viestintämarkkinalakia.
Satunnaisiin 0600- tai 0700-numeroihin ei kannata soittaa siksikään, ettei viestintämarkkinalaki enää edellytä hinnan kertomista puhelun alussa. Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta kuitenkin suosittelee tätä, ja useimmissa palveluissa hinta myös kerrotaan.








