1,5 miljoonan laajakaistaliittymän raja rikki

Wlan-liitymät katoamassa
1,5 miljoonan laajakaistaliittymän raja rikki

Laajakaistaliittymien määrä ylitti kesäkuun loppuun mennessä 1,5 miljoonan rajapyykin. Kehitys on ollut ripeää, sillä miljoonan liittymän raja saavutettiin vain kaksi vuotta sitten.

Kokonaisluvusta puuttuvat vielä taloyhtiöiden loppukäyttäjille jakamat laajakaistaliittymät. Sen sijaan teleyritysten jakamat kiinteistöliittymät sekä taloyhtiöille toimitetut liittymät on laskettu mukaan. Vähintään 2-megaisia liittymistä oli hieman vajaa kolmannes.

Laajakaistan ykköstoimittaja on Elisa, joka tarjoaa 34 prosenttia suomalaisten liittymistä. Sen lukuihin on laskettu myös Saunalahden liittymät. Sonera tulee lähituntumassa 29 prosentin osuudella. Finnet-ryhmä, DNA ja kaatoluokka Muut ovat onnistuneet saamaan markkinoista hieman toistakymmentä prosenttia kukin.

Wlan tuli ja meni

Liittymätyypeistä ovat kasvaneet jonkin verran sekä dsl että kaapelimodeemi. Wlan-liittymien etsikkoaika sen sijaan näyttää tuleen ja menneen. Parhaimmillaan niitä oli viime vuoden lopussa 4900, tämän vuoden kesäkuussa enää 2800.

"Tässä luvussahan ei ole mukana wlan-hotspotteja vaan todelliset asiakkaille myydyt wlan-yhteydet. Niissä on ollut kaiken aikaa heilahtelua. Usein niitä ovat myyneet energiayhtiöt, joiden kiinnostus saattaa olla hiipumassa", viestintämarkkina-asiantuntija Petri Makkonen arvelee.

Prosentuaalisesti osuuttaan on kasvattanut liittymätyypeistä eniten ryhmä "Muut", joiden määrä on kasvanut maaliskuusta kesäkuuhun 11 400:sta 40 200:aan.

"Tänne on laskettu esimerkiksi kuituliittymät, wimax ja Digitan flash-ofdm-liittymät. Aivan noin suurta kasvu ei ole ollut, osa muutoksesta johtuu operaattoreiden raportointitekniikan muutoksista. Mutta kyllä aitoa kasvuakin on", Makkonen sanoo.

Kännykkäliittymiä suomalaisilla oli kesäkuun lopussa käytössään 5 780 000. Markkinajohtajina kulkevat rinta rinnan Sonera (40 %) ja Elisa-Saunalahti (39 %).

1,5 miljoonan laajakaistaliittymän raja rikki Laajakaistan markkinaosuudet.
Tagit: Laajakaista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös