2,5 miljoonan korvaukset laittomista ohjelmista
Ohjelmistoyhtiöiden etuja valvova BSA-järjestö kertoo sopineensa kansainvälisen media-alan yrityksen kanssa 2,5 miljoonan euron korvauksista sen jälkeen kun yrityksen ohjelmistolisenssien todettiin olevan pahasti retuperällä.
Viime vuonna poliisi ratsasi yrityksen tietokoneet BSA:n rikosilmoituksen pohjalta. Niistä löydettiin Adoben, Autodeskin, Avidin ja Microsoftin ohjelmia, joiden lisenssit eivät olleet kunnossa. Mediayritys joutuu nyt korvaamaan näiden käytön sekä hankkimaan asianmukaiset lisenssit. Lisäkuluja tulee langetetuista sakoista sekä oikeudenkäyntikuluista.
BSA:n tietojen mukaan ohjelmistonhallinta oli annettu yrityksessä yhden henkilön vastuulle, mutta urakka oli osoittautunut ylivoimaiseksi. Yritysjohdon kerrotaan olleen tilanteesta aivan tyrmistynyt.
"Kyseisessä yrityksessä BSA:n jäsenyritysten ohjelmistot ovat liiketoiminnan ytimessä, mutta siltikään yritys ei huolehtinut tämän elintärkeän liiketoimintaresurssin hallinnasta. Toimenpiteemme seurauksena yritys toimii tekijänoikeuslakien mukaisesti, mutta hinta on selvästi korkeampi kuin jos ohjelmistojen hallintaprosessit olisivat olleet asianmukaiset alusta alkaen". BSA:n hallituksen puheenjohtaja Robert Holleyman sanoo.
Hänen mukaansa BSA on joutuu valitettavan usein toteamaan, että nopeasti kasvavissa yrityksissä, kuten tässä tapauksessa, ohjelmistolisenssit voivat jäädä toisarvoiseen asemaan.








