3g-kytkykaupan jatko on katkolla

Nykyinen laki päättyy huhtikuussa 2009
3g-kytkykaupan jatko on katkolla DNA, Elisa ja Saunalahti mainostavat kytkypaketteja innokkaimmin. Sonera uskoo omaan räätälöitävään tarjontaansa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on perustanut työryhmän selvittämään, tulisiko 3g-kytkykauppaa jatkaa Suomessa vielä huhtikuusta 2009 alkaen, jolloin nykyinen viestintämarkkinalain pykälä poistuu voimasta. Mukana ovat ministeriön lisäksi Nokia, operaattorit ja viranomaiset.

Työryhmään kuuluvat edustajat kilpailuvirastosta, kuluttajavirastosta, DNA Finlandista, Elisasta, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ry:stä, Finnet-liitto ry:stä, Teliasonerasta, Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:stä, Ericssonista ja Nokiasta.

Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola kertoo, että nyt on vasta käynnistymässä normaali esitysselvitystyö, eikä vielä ole tiedossa millaista kannatusta tai vastustusta 3g-kytkykaupalle on. Ministeriöstä ei heru asiasta kantaa vielä.

Työryhmän esityksen pohjalta on tavoite saada hallituksen esitys viestintämarkkinalakiin syksyksi 2008, jotta pykälä tulisi voimaan keväällä 2009.

Kytkykaupan jatkaminen vaatii lakimuutoksen

Jos nykyistä väliaikaista lakia ei jatketa, 3g-kytkykaupa muuttuu taas kielletyksi. Jos laki muuttuu pysyväksi tai saa lisäaikaa, kytkykauppa olisi taas sallittua muille kuin 2g-sukupolven gsm-päätelaitteille.

Ristolan mukaan työryhmä on yritetty koota siten, että mukaan tulisi kaikin puolin mahdollisimman monipuolinen edustus toimialalta ja jopa sukupuolijakaumaltaan.

Kytkykauppapykälien merkitystä vähentää se, että keväällä 2009 nykyiset 2g-sukupolven gsm-päätelaitteet ovat todennäköisesti pienenä vähemmistönä uusissa päätelaitteissa.

Tagit: Kytkykauppa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös