4g-taajuuksien ovi avattiin

IMT-määritykset yhdistetty
4g-taajuuksien ovi avattiin

Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n viikkoja kestäneessä ja pari viikkoa sitten päättyneessä WRC-radiokokouksessa yritettiin hakea taajuuksia tuleville mobiiliverkoille. Kuten aiemminkin, kokouksessa jouduttiin tyytymään eri maiden välillä kompromisseihin. 4g sai kuitenkin ensimmäiset taajuutensa.

Eurooppa esitti jo aiemmin tulevien matkaviestinverkkojen kapasiteettikaistaksi 3,4-3,8 gigahertsin aluetta. Se on kuitenkin osassa maista jo satelliittikäytössä ja USA:ssa myös sotilastutkien käytössä. Eurooppa ei onnistunut vakuuttamaan muita maita siitä, että uutta teknologiaa käyttäen mobiiliverkkojen ja muiden liikenteiden häiriötön käyttö olisi tulevaisuudessa mahdollista.

Tulevaisuuden matkaviestinverkoille Genevessä päätettiin osoittaa 3,4-3,6 gigahertsin välinen taajuusalue vuodesta 2010 lähtien. Ratkaisu koskee noin 80 Euroopan ja Afrikan maata, sekä Japania ja Koreaa.

Sateliittivastaanotto suojattava

Taajuusalueen käyttäminen matkaviestinverkoille edellyttää taajuuskaistalla tällä hetkellä käytössä olevien satelliittijärjestelmien vastaanoton suojausta. Suojausvelvoite edellyttää myös naapurimaiden kanssa tehtävää sopimusta siten, ettei satelliittikäyttöä maiden välisillä raja-alueilla tulevaisuudessakaan rajoiteta. Näiden vaikutusta Suomen matkapuhelinverkkoihin ei ole voitu vielä arvioida.

Viestintäviraston WRC-delegaation mukaan Venäjä vastusti ankarasti taajuuksien osoittamista matkapuhelinverkkoon tältä alueelta. Sovitussa kompromississa matkaviestinkäyttöön saatiinkin osoitettua ainoastaan 200 megahertsiä.

Toiseksi kapasiteettikaistaksi osoitettiin maailmanlaajuisesti 2,3-2,4 gigahertsin kaista. Tämä kaista on tulossa IMT-käyttöön lähinnä tietyissä Aasian maissa. Suomessa taajuudet ovat muiden radiojärjestelmien käytössä, eikä kaistan käyttöönottoa matkaviestintään ole nähtävissä muuallakaan Euroopassa.

IMT-määritykset yhteen

ITU määritteli aikoinaan kolmannen sukupolven matkaviestinjärjestelmät IMT-2000-standardissa. 3G:n jälkeisistä tekniikoista on pitkään puhuttu nimikkeellä IMT-Advanced, mutta WRC-radiokokouksen alla ITU päätti yhdistää määritykset saman standardin alle. Sen nimi on jatkossa ytimekkäästi IMT (International Mobile Communications). 4G-verkkotekniikkaan viitataan jatkossakin termillä IMT-Advanced.

Jo lokakuussa ITU laajensi IMT-2000-standardia hyväksyen mukaan ofdma-pohjaiset tekniikat. Näin esimerkiksi Wimax kuuluu nykyään osaksi IMT-määrityksiä.
(Prosessori)

Tagit: Taajuudet, Taajuus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös