Acer iskee muotoilulla

Centrino Pro -mallit kauppoihin
Acer iskee muotoilulla

Acer pyrkii vahvistamaan asemiaan pc-markkinoilla entisestään. Niin ammattikäyttöön tarkoitetut Travelmate- kannettavat kuin kuluttajamarkkinoille tehdyt Aspiret ovat saaneet uutta sekä pintaan että sen alle. "Tavoitteena on myydä Suomessa tänä vuonna 110 000 – 120 000 kannettavaa", maajohtaja Jari Virta sanoo.

Acer on vähän kerrassaan laajentanut siivuaan Suomen pc-markkinoista. Viime vuoden lopussa päästiin aivan kakkospaikkaa pitävän Fujitsu-Siemensin kannoille, mutta tämä vuosi lähti käyntiin tahmeammin.

"Emme ole asettaneet tavoitteita sille, mikä sijoituksemme on. Kannettavien myynti näyttää niin vahvalta, ettei kakkoseksi pääseminen pc-koneiden kokonaismyynnissäkin ole tänä vuonna mahdotonta", Virta arvelee.

Kotikoneet suurenevat, yrityskoneet kutistuvat

Acer julkisti hiljattain uudet kannettavamallinsa. Intelin Santa Rosana tutuksi tullut Centrino Pro on tietysti kova sana, kuten muillakin valmistajilla. Sen ympärille rakennettuja malleja valuu myyntiin vähän kerrassaan pitkin kesää.

"Kaikkien valmistajien koneet on nykyisin koottu käytännössä samoista komponenteista ja käyttöjärjestelmä on sama. Design on siten tärkeä, jotta markkinoilla voi erottua", Acerin kuluttajakoneista vastaava Jukka-Pekka Korkiakangas selvittää.

Design-uudistuksessaan Acer on tehnyt entistä selvempää eroa kuluttajien Aspire-mallien ja yrityskäyttöön tehtyjen Travelmatejen välille. Niiden markkinat ovat kehittymässä muutenkin eri suuntiin.

"Kodeissa suosituin näytön koko on vielä 15,4 tuumaa, mutta viime vuoden loppupuolesta lähtien on mennyt yhä enemmän 17-tuumaisia", kertoo Korkiakangas. Yrityskäytössä suosikkikoko on sama, mutta täällä kasvattavat osuuttaan 12,1-tuumaiset.

Kaikki uudet Aspiret on varustettu Windows Vistalla. Travelmaten saa joko Vistalla tai XP Pro -käyttöjärjestelmällä. Vaaka on toistaiseksi vielä kallellaan XP:n suuntaan.

Tagit: Acer
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös