Afrikan oudot kännykkätavat tuovat ongelmia
Operaattorit Afrikassa ovat helisemässä käyttäjien länsimaalaisittain erikoisten käyttötapojen kanssa. Kun rahaa puheluihin ei ole, tukkeutuvat verkot käyttäjien kikoista maksujen välttämiseksi.
Uutistoimisto Reutersin mukaan ongelma on syntynyt niin sanotuista häläreistä, eli nopeista soitoista, jotka katkaistaan ennen kuin soittaja ehtii niihin vastata. Reutersin mukaan kyseessä on tällä hetkellä yksi Afrikan nopeimmin kasvavaista ilmiöistä.
Hälytyssoittojen idea on se, että soittajan numero jää kännykän ruudulle. Soittaja yrittää saada vastaanottajan soittamaan takaisin, jolloin puhelumaksu jää hänen maksettavakseen.
Kolmannes puheluista ilmaisia häläreitä
Tutkimusten mukaan jo 20-30 prosenttia kaikista matkapuheluista Afrikassa on heti katkaistuja soittoyrityksiä. Esimerkiksi sudanilainen operaattori kertoo, että päivittäin verkossa on 355 miljoonaa oikeata puhelua, mutta sen lisäksi 130 miljoonaa häläriä.
Tämä taas aiheuttaa melkoisia haasteita operaattorien verkoille. Häläri ei tuota operaattorille mitään, mutta sadat miljoonat yritykset joka päivä aiheuttavat melkoista lisäkuormitusta.
Maksujen pakoilu synnyttämässä uusia palveluita
Ilmiö on syntynyt siitä, että yhä useammat afrikkalaiset ostavat matkapuhelimen. Myyntimäärät ovat nousseet Reutersin mukaan vuoden 2001:n 25 miljoonasta nykyiseen jo noin 200 miljoonaan. Ostajan rahat riittävät edulliseen puhelimeen, mutta puhelumaksuja yritetään vältellä.
Jotkin operaattorit ovatkin kehittämässä pelkästään hälytyssoittoihin tarkoitettuja "soita minulle takaisin" -tyyppisiä palveluja. Näitä voitaisiin tehdä esimerkiksi erilaisella ussd-tekniikalla (unstructured supplementary service data), joka ei rasita verkkoja niin paljon.








