Afrikkaa hinataan nykyaikaan kännyköillä
Afrikan syrjäisiä kolkkia yritetään saada mukaan muun maailman vauhtiin YK:n ohjelmalla, joka saattaa pian puolisen miljoonaa maapallon köyhimpiin lukeutuvaa ihmistä modernien viestintäyhteyksien pariin.
Millennium Villages -hankkeen nykytilaa on selvittänyt BBC. Sen puitteissa kymmenessä eri Afrikan valtiossa sijaitseviin 79 kylään pystytetään matkapuhelinverkko. Ensimmäinen verkko toimii Keniassa.
Kohteeksi on valittu Afrikan köyhimmät seudut, joissa kärsitään muun muassa nälästä ja puutteellisesta terveydenhuollosta. Matkapuhelinten uskotaan tuovat helpotusta oloihin monin tavoin. Ne mahdollistavat muun muassa hätäpuhelut, mutta niiden uskotaan auttavan myös taloudellisen nousun tiellä.
"Koulutustason kohottamisen kannalta on elintärkeää, että lapset saavat jonkinlaisia teknisiä valmiuksia ja pääsevät kosketuksiin muun maailman kanssa. Näiden seutujen viljelijät voivat myös saada maatalousneuvontaa ja voivat hoitaa pankkiasioita puhelimitse", kertoi BBC:lle YK:n erityisneuvonantaja Jeffery Sachs.
Mobiiliista internetistä on puhuttu paljon köyhien seutujen tiedon valtaväylänä, mutta kaikkein kurjimmilla alueilla jo äänipuhelut ovat huima harppaus kohti nykyaikaa.








