"Älä usko gps:ää" -varoitustaulut tulevat

Britanniassa alkaa kokeilu
"Älä usko gps:ää" -varoitustaulut tulevat

Britanniassa on otettu käyttöön ensimmäisiä varoitustauluja, jotka kehottavat autoilijoita olemaan uskomatta omaa gps-navigointilaitettaan. Satelliittipaikannus on paikoin aiheuttanut melkoisia ongelmia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäiset kyltit otettiin käyttöön Walesissa sijaitsevassa kylässä. Kyltissä on satelliitin kuva, sekä kuorma-auton kulkemisen kieltävä osa. Jos kokeilu onnistuu, samantapaisia kylttejä saatetaan nähdä pian koko maassa.

Navigoinnilla jumiin kylän keskelle

St Hilaryn kylästä löytyy navigointilaitteille erityisen paha kohta. Gps-laitteet neuvovat autoilijoita usein oikoreitille Cardiffin lentokentän ja M4-moottorien läpi, ja kyseinen reitti kulkee juuri kylän läpi. Ongelma on se, että kylän läpi ei mahdu ajamaan rekalla.

Lukuisia rekka-autoilijoita, varsinkin ulkomaalaisia kuljettajia, on jäänyt jumiin kylän keskelle mikä on aiheuttanut melkoisia ongelmia liikenteelle. Pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana jumiin jääneitä on ollut toista kymmentä, Reuters kertoo.

Tiellä on kyllä kieltoteksti raskaalle liikenteelle, mutta varsinkaan ulkomaalaiset kuljettajat eivät ole sitä huomanneet tai ymmärtäneet. Lisäksi satelliittinavigointilaitteeseen on ehkä luotettu liian sokeasti.

Tagit: Gps, Paikannus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös