Amazon.comin perustaja esitteli avaruusraketin

Blue Origin
Amazon.comin perustaja esitteli avaruusraketin

Maailman suurimman verkkokaupan Amazon.comin perustaja ja pääjohtaja Jeff Bezos on esitellyt toisen hankkeensa. Avaruusraketti Blue Origin teki ensi lentonsa, ja Bezos yrittää kehittää avaruuslennoista kohtuuhintaista hupia ja kannattavaa liiketoimintaa.

Bezosin hanke on nimeltään Blue Origin. Siinä on kehitetty suppilonmuotoinen raketti, joka laskee ja nousee pystysuoraan rakettimoottorien avulla.

Minuutin ensilento

Blue Origin on nyt tehnyt ensi lentonsa, joka tosin kesti vain noin minuutin. Alus nousi rakettimoottoriensa avulla noin sadan metrin korkeuteen, ja laskeutui sieltä pehmeästi alas.

Hankkeen sivuilla Bezos iloitsee onnistumisesta, mutta muistuttaa työn etenevän hitaasti. Tavoite on sama kuin ensimmäisen miehitetyn yksityisen avaruuslennon tehneellä Space Ship One -aluksella, eli käväiseminen avaruuden rajalla noin sadassa kilometrissä. Näin matkustajat pääsevät näkemään maan mustasta avaruudesta käsin, mutta matka on vielä kohtuullisen hintainen.

Bezos arvioi, että joskus tulevaisuudessa Blue Origin -hanke saattaisi viedä ihmisen jopa maan kiertoradalle.

Tagit: Amazon, Avaruus, Bezos
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös