AMD:n Barcelona tulee syksyllä
Amsterdam – AMD:n pitkään odotettu Barcelona-koodinimellä tunnettu Opteron-palvelinprosessori on viimein tulossa saataville. Ensimmäisten Barcelona-palvelinten kerrotaan tulevan myyntiin syyskuun aikana, tarkkaa päivämäärää ei AMD tosin vielä osaa sanoa.
Barcelona on AMD:n ensimmäinen neliydinprosessori, kun prosessorimarkkinoita hallitsevalla Intelillä on ollut vastaavia kaupan jo pitempään. AMD:n mukaan sen lähtökohta on kuitenkin toisenlainen kuin kilpailijalla. Barcelonassa esimerkiksi kaikki prosessoriytimet ovat samalla piipalalla, kun taas Intel on liittänyt yhteen kaksi kaksiydinprosessoria.
Tuki virtualisoinnille
AMD:n Opteron-prosessorien tuotepäällikkö Steve Demski kertoo, että Barcelonan tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa tuki virtualisointitekniikoille sekä hyvä tehon ja virrankulutuksen suhde.
Demskin mukaan Barcelona säästää sähköä muun muassa sammuttamalla niitä prosessorin osia, jotka eivät sillä hetkellä ole käytössä. Hän kertoo AMD-pohjaisten järjestelmien kuluttavan Intel-järjestelmiä vähemmän virtaa myös senkin ansiosta, että AMD:n käyttämät ddr2-muistit ovat selvästi Intelin fbdimm-muisteja vähäruokaisempia.
Pienemmästä virrankulutuksesta huolimatta uutuussuorittimen kerrotaan kuitenkin olevan kilpailijaa tehokkaampi. Barcelona tulee aluksi saataville kahden gigahertsin versiona, mikä on ennakko-odotuksia vähemmän. Demski kertoo kuitenkin kellotaajuuksien kasvavan vielä tämän vuoden aikana








