Apple korjasi Ipod Touchin näyttöongelmia

150 megatavun pläjäys
Apple korjasi Ipod Touchin näyttöongelmia

Apple on julkaissut päivityksen uunituoreelle kosketusnäytöllä varustetulle Ipod Touch -soittimelleen. Applelle tyypillisen erittäin niukkasanaisen ilmoituksen mukaan Touchin ohjelmistoversion 1.1.1 kerrotaan vain korjaavan ohjelmistovirheitä.

Netti osaa kuitenkin kertoa asian Applea paremmin. Useilla uutissivustoilla olleiden raporttien mukaan päivitys korjaa joissakin Toucheissa esiintyneen näyttöongelman. Varsinkin tummasävyisten kuvien kerrottiin olleen joissakin soittimissa erittäin heikkolaatuisia.

Esimerkiksi Macworld-julkaisu oli testannut päivitystä kolmeen eri Touch-soittimeen, joista yhdessä oli ollut kelvollinen, toisessa keskinkertainen ja kolmannessa surkea kuvanlaatu.

Päivityksen asentamisen jälkeen parhaan näytön kuvanlaadussa ei näkynyt suurempia muutoksia, mutta kahden muun laitteen kuva parani selvästi. Macworldin mukaan kaikkien laitteiden kuvanlaatu olikin päivityksen jälkeen suurin piirtein samalla tasolla.

Peräti 150 megatavun kokoinen päivityspaketti on ladattavissa Itunes-ohjelman kautta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös