Apple saa ison siivun Iphonen puhelutuloista

Euroopan ensimmäiset Iphone-operaattorit valittu
Apple saa ison siivun Iphonen puhelutuloista

Financial Times Deutschland -julkaisun mukaan Apple on tehnyt sopimukset ensimmäisten eurooppalaisten operaattorien kanssa Iphone-puhelimen myynnistä. Yksinoikeudella puhelinta myyvät operaattorit ovat myös suostuneet tilittämään kymmenen prosenttia Iphonen kautta tulevista puhelu- ja dataliikennetuloista Applelle.

FTD:n tietojen mukaan yhteistyösopimus on solmittu Saksassa T-Mobilen kanssa, Ranskassa kumppanina on puolestaan Orange ja Isossa-Britanniassa O2. Näissä maissa Iphone tulee myyntiin viimeistään joulumarkkinoille, muut Euroopan maat joutuvat odottamaan ensi vuoteen.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta Euroopassa, kun operaattorit maksavat osuuden puhelutuloista laitevalmistajalle, ja esimerkin uskotaan rohkaisevan muitakin valmistajia neuvottelemaan vastaavia sopimuksia. Operaattorit eivät kuitenkaan FTD:n mukaan subventoi enää Applen puhelimen hankintahintaa.

Yksikään operaattoreista ei ole kommentoinut saksalaislehden juttua. Virallisesti yhteistyösopimukset julkistetaan FTD:n mukaan elokuun lopussa Berliinin IFA-messuilla.

Tagit: Iphone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös