Apple tekee Kallasvuon vainoharhaiseksi
Nokian uusia kilpailijoita kännykkäbisneksessä ovat tietokoneyhtiö Apple ja kanadalainen mobiilisähköpostin palvelua ja Blackberry-laitteita tarjoava RIM, sanoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo eilen. Kallasvuo sanoi olevansa vainoharhainen näistä kilpailijoista.
Olli-Pekka Kallasvuo totesi median ja sijoittajien konferenssipuhelussa, että Nokia saa uusia kilpailijoita perinteisten kilpailijoidensa rinnalle.
"Olemme tunnistaneet tarpeen perehtyä niihin. Ne toimivat erilaisilla liiketoimintamalleilla kuin perinteiset kilpailijamme. Sijoitamme lisää rahaa lyödäksemme heidät", sanoi Kallasvuo.
Nokia on jo ilmoittanut tuovansa Applen Iphonea muistuttavan mediakännykän ensi vuonna, ja se on myös tuomassa Ovi-portaaliinsa musiikkikaupan ja muita internet-palveluita.
Vähän aikaa sitten Nokia sai paljon huomiota viemällä New Yorkiin Apple Iphonen sulkeutuneisuutta pilkkaavia mainoksia.
Nokiassa uskotaan, että S60-alustan potentiaalia on mahdollista hyödyntää nykyistäkin pidemmälle kilpailussa käyttäjistä, palveluista ja sovelluksista.
Yhtenä esimerkkinä Kallasvuo mainitsi, että mobiilisähköposti voidaan tuoda maailmanlaajuisesti entistä voimakkaammin myös kuluttajille, kun tähän asti panostukset ovat keskittyneet yritysasiakkaisiin.
Luottamus operaattorisuhteisiin pitää
Kallasvuo kommentoi myös julkisuudessa olleita arvioita, että operaattorit eivät hyväksyisi kännykkävalmistajan omia internet-palveluita.
"Yhteistyö Telefónican kanssa on hyvä esimerkki siitä, mitä on tulossa. Kuulette paljon lisää myöhemmin", hän sanoi ja kertoi olevansa luottavainen suhteisiin operaattoreiden kanssa.
"Voimme tarjota heille paljon lisäarvoa, kuten kansainvälisen palvelualustan. Operaattorit myös näkevät tämän arvokkaana. Operaattorit ovat Nokialle luonnollisin liittolainen", totesi Kallasvuo. "En näe mitään syytä olla huolestunut."
Kallasvuon mukaan uudet Nseries-malliston kärkimallit N81 ja N95 8GB ovat saaneet operaattoreilta myönteisen vastaanoton, ja hän vakuutti niiden olevan tulossa hyvin edustettuna joulumarkkinoille – myös Isossa-Britanniassa.
Nokia odottaa N95 8GB:stä joulukaupan hittiä.
Nokia odottaa N95 8GB:stä joulukaupan hittiä.








