Applelle miljoonakanne Iphone-alennuksista
Applen hurja ja yllättävä Iphone-puhelimen hinnanalennus on herättänyt paljon kohua, ja nyt myös miljoonakanteen oikeudessa. Applea ja AT&T:tä syytetään hintasyrjintälakien rikkomisesta. Oikeusjuttu vaikuttaa jopa naurettavalta, mutta hinnanalennuskohun myötä se on päässyt uutisotsikoihin ympäri maailman.
Kanteen takana on Dongmei Li, joka asuu Queensissä New Yorkissa. Hän on nostanut kanteen Applea ja Iphonea myyvää operaattoria AT&T:tä vastaan hintasyrjintälakien rikkomisesta, ja vaatii miljoonan dollarin korvausta (noin 700 000 euroa).
Syrjintää perustellaan sillä, että vain kaksi kuukautta markkinoilla olleen Iphonen hintaa leikattiin yllättäen noin 600 dollarista noin 400 dollariin. Näin alkuvaiheen ostajat olisivat joutuneet kärsimään hintasyrjintää.
Suuri hinnanalennus on aiheuttanut paljon porua
Laillisilta perusteiltaan oikeusjuttu vaikuttaa vähintäänkin häilyvältä. Mutta se on joka tapauksessa ikävää mainosta Applelle. Apple teki hinnanalennuksessa rohkean vedon, jolla se ilmeisesti tavoittelee markkinaosuuden suurta kasvua vuoden lopun ostoryntäyksessä.
Mutta samalla Applen innokkaimmat fanit, jotka olivat jo puhelimensa ostaneet, harmistuivat melkoisesti. Vastalauseita tulvi Applelle siinä määrin, että yhtiö ilmoitti palauttavansa hintaerotuksen parin aikaisemman viikon aikana ostetuista puhelimista. Muille ostajille luvattiin sadan dollarin alennuskortti Applen myymälöihin.








