Applen Iphonesta järistysaaltoja nettiin ja pörssiin

Vallankumous vai puutteellinen tuote?
Applen Iphonesta järistysaaltoja nettiin ja pörssiin

Applen pääjohtajan Steve Jobsin reilu vuorokausi sitten esittelemä Iphone-puhelin on oikeastaan pistänyt uusiksi koko matkapuhelinkentän osakekurssit. "Puhelin keksitään uudelleen" -lauseella markkinoitu laite on myös aiheuttanut internetin tiedotusvälineissä ja blogeissa maailmanlaajuisen uutis- ja keskustelumyllyn.

Applen arvattiin julkistavan puhelimen, mutta laitteen mahdollisuuksia epäiltiin laajalti ennen julkistusta. Teknisesti mullistavan laitteen esitteleminen veti Applen pörssikurssin heti yli kahdeksan prosentin nousuun.

Samalla käytännössä kaikkien muiden matkapuhelinvalmistajien pörssikurssit laskivat. Helsingin Sanomien mukaan Nokian kurssi halpeni keskiviikkona yli kaksi prosenttia. Nokialle uhka on kuitenkin pienempi, koska yhtiö on joka tapauksessa heikko Yhdysvalloissa, varsinkin kalliimmissa multimediamalleissa.

Eniten Applen uutukaisesta saattavat kärsiä ne valmistajat, joiden myynti painottuu kalliisiin trendimalleihin, esimerkiksi LG, Samsung ja mahdollisesti Sony Ericsson. Apple ennustaa myyvänsä tänä vuonna kymmenisen miljoonaa puhelinta.

Puhelinajattelu uusiksi – vain 3g puuttuu

Googlen uutishakukoneen seuraamat lehdet ovat kirjoittaneet Iphonesta jo reilusti yli 2000 artikkelia, kun tyypillisesti edes hittiaiheet eivät nouse yli muutamien satojen juttujen. Samoin internetin keskustelupalstoilla ja blogeissa on käynyt melkoinen kuhina. Iphonesta on paitsi kirjoitettu paljon, kirjoitukset ovat myös herättäneet paljon mielipiteitä.

Yksi syy tähän on epäilemättä julkistuksen kaksijakoinen luonne. Applen Iphone on käyttötavaltaan ja innovaatioiltaan täysin uudenlainen mobiililaite, ja siinä mielessä lupauksille puhelinmaailman uudistamisesta on täysi kate. Laite sisältää lukuisia keksintöjä, suuria ja pieniä, joita ei ole koskaan nähty missään puhelimessa.

Toisaalta tekniikkalistausta katseltaessa laite ei ole uusinta uutta. Siinä ei esimerkiksi ole vielä nopeita 3g-yhteyksiä. Suomessakin jotkut tiedotusvälineet ovat ottaneet otsikkoaiheikseen lähinnä tekniset puutteet, mistä on ollut seurauksena melkoinen palauteryöppy.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös