Assemblyn kesätapahtuma alkaa

Demojen ohella muita kilpailua ja pelaamista
Assemblyn kesätapahtuma alkaa

Nuorten tietokoneharrastajien kesäfestari Assembly käynnistyy tänään, kun ovet avautuvat puolen päivän aikaan Helsingin Hartwall Areenalla. Innokkaimmat varaavat paikalta oman konepaikan, mutta sisään saapuu entistä useampi vain katselemaan paikkoja ja tapaamaan ystäviään. Kuudennettatoista kertaa järjestettävä tapahtuma lupaa myös uudistuksia.

Tänä vuonna tapahtuma jakautui ensimmäistä kertaa kahtia siten, että kevättalvella Tampereella pidetty Assembly Winter 2007 keskittyi pelaamiseen. Assembly Summer '07:ään odotetaan yli 5000 vierasta.

Tapahtumassa on tänä vuonna 18 animointia, ohjelmointia, uusimpia laitteita ja pelien kehittämistä käsittelevää Arttech-seminaaria, jotka ovat osallistujille maksuttomia.

Uusi palvelu party-vieraille on yhteisöpalvelu Alive, jonne toivotaan kerättävän kävijöiden blogit, kuvat ja videot yhten paikkaan.

Sisäänpääsy Assemblyyn maksaa 35 euroa. Konepaikat maksavat 65–75 euroa, ja suurin osa on myyty perinteiden mukaisesti reilusti etukäteen.

Tapahtumaa pystyy seuraamaan myös digi-tv:n ja Assemblyn netti-tv:n kautta. Assemblyn tv-lähetys Assemblytv näkyy Welhon kaapeliverkossa pk-seudulla. Kanava on maksuton, ja se lähettää ohjelmaa kellon ympäri torstaista alkaen sunnuntaihin 5.8. klo 16.15. saakka.

Assemblyn kesätapahtuma alkaa
Tagit: Assembly
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös