Avoimesta hakukoneesta tihkuu lisätietoja
Wikipedian perustajan Jimmy Walesin vuoden alussa julkistama hanke kehittää avoimeen lähdekoodiin perustuva hakukone on ottanut uusia askelia eteenpäin. Walesin yhtiö Wikia on ostanut pienen yrityksen tiedonlouhinnan työkalun webiin.
Search Wikian käyttöön ostettu Grub on nyt julkaistu avoimena lähdekoodina, ja siihen voi tutustua jo netissä.
Wales on jo aiemmin kertonut, että suunnitelmissa on haastaa avoimella hakukoneella hakukonejätit, kuten Google ja Yahoo. Walesin mielestä valta on keskittymässä näille liikaa.
"Jos saamme hyvälaatuisia hakutuloksia, uskomme että voimme muuttaa vallan tasapainon takaisin sisällön julkaisijoille hakuyhtiöiltä", sanoi Wales Reutersille O’Reilly Open Source Convention -tapahtumassa Oregonissa USA:ssa.
Wikian hakukone tukeutuisi vapaaehtoisten käyttäjien apuun tulosten muokkauksessa ja viimeistelyssä, ja hakutulokset syntyisivät niin ikään avoimen lähdekoodin Lucerne-sovelluksen avulla.








