Blogit vievät kirjoittajia telkien taa
Lukuisat ihmiset eri puolilla maailmaa istuvat parhaillaan vankiloissa blogiensa tai muiden web-kirjoitustensa takia, kertoo Reporters Without Borders -järjestö. Sen vuosiraportti maailman sananvapaudesta julkaistiin tällä viikolla.
Järjestön laskujen mukaan tällä hetkellä vankiloissa istuu 64 ihmistä nettikirjoittelunsa vuoksi. Vietnam on viime aikoina kunnostautunut ikävällä tavalla web-valvonnassa, sillä kahdeksan vangituista on vietnamilaisia. Muita blogaajien vainoamiseen syyllistyneitä valtioita ovat muun muassa Kiina, Malesia, Thaimaa ja Egypti.
Egyptissä istuu parhaillaan neljän vuoden tuomiotaan Kareem Amer -niminen nuori mies. Hän oli blogissaan arvostellut maan presidenttiä ja yliopistojen ajautumista islamistien valvontaan.
Kiina on kuitenkin tässä synkässä tilastossa omaa luokkaansa. Se on vanginnut peräti 50 web-kirjoittajaa.
Kiinan web-sensuuri onkin ansaitusti ollut esillä länsimaissa. USA:ssa kongressi syyttää parhaillaan Yahoota siitä, että yhtiö oli luovuttanut kiinalaisviranomaisten vaatimuksesta blogaajan henkilötiedot. Seurauksena oli kymmenen vuoden vankeustuomio tälle toisinajattelijalle.








