Bluetooth sai uuden kilpailijan
Samalla kun mp3-soittimien kuulokkeet ovat muuttumassa langattomiksi, miettivät laitevalmistajat sitä, millä tekniikalla linkki kuulokkeiden ja soittimen välillä pitäisi toteuttaa. Bluetooth on vaarassa menettää pelin, mikäli se ei pian paranna tehonkulutustaan.
Nokia esitti jo ison haasteen bluetoothille, vaikka Wibree-tekniikkaa ei ehkä olekaan tarkoitettu audion siirtoon. Sen sijaan tarjolla on tulossa useita uusia tekniikoita. Yksi mielenkiintoisimmista on Las Vegasin CES-messuilla esillä olevan Kleerin radiotekniikka.
Kleerin radiotekniikkaa perustuu alinäytteistysarkkitehtuuriin (sub-sampling). Sen tausta on Carltonin yliopistossa Torontossa tehdyssä tutkimustyössä. Keskeisintä radiossa on pieni tehonkulutus: keskimäärin tehoa kuluu kuuntelussa 30 milliwattia.
Bluetoothin kannalta tämä ei ole hyvä uutinen, sillä Sinihampaan tehonkulutus on jopa 10-kertainen. Pienempi tehonkulutus merkitsee sitä, että laitteisiin saadaan järjellinen toiminta-aika minikokoisilla akuilla, mikä langattomissa kuulokkeissa on hyvin tärkeää.
Kleerin radio käyttää samaa 2,4 gigan ISM-taajuutta kuin bluetooth. Yhtiö lupaa linkin siirtävän 2,4 megabittiä sekunnissa kymmenen metrin matkalla, joten se pärjää nopeudessa bluetoothin nopeimmille edr-virityksille (enhanced data rate).
Bluetoothin etuna yhteensopivuus
Bluetoothin etuna on standardi ja sen mukanaan tuoma yhteensopivuus. Mikäli yhteensopivuutta ei tarvita, muut ominaisuudet nousevat pääosaan. Pitää myös muistaa, että esimerkiksi Applen Ipodeihin ei ole valittu tekniikkaa langattomille kuulokkeille. Kuka sanoo, että Apple valitsee bluetoothin linkikseen?
Kleerin tekniikan etuna on vielä multicasting-toiminto, jonka avulla samaa mp3-musiikkia voidaan kuunnella jopa neljistä kuulokkeista yhtäaikaisesti. Jatkossa ominaisuutta tullaan käyttämään esimerkiksi kotiteatterin äänen langattomaan jakamiseen olohuoneissa.
CES-messuilla Kleer ehti jo ilmoittaa, että sekä RCA että Thomson ovat tuomassa markkinoille mp3-soittimia, joissa langattomat kuulokkeet toimivat sen tekniikalla. Kleer itse lupaa toimituksissa olevalle KLR30112-moduulille kymmenen tunnin toiminta-ajan. Referenssisuunnitteluun on lisätty muuten erillinen sovitin uusimpia Ipod-soittimia varten.








