Blyk raotti ilmaisia kännykkäpalveluita

Talousjohtaja esiintyi Helsingissä
Blyk raotti ilmaisia kännykkäpalveluita Leif Fågelstedt esiintyi Helsingissä Mobilemondayssa.

Muun muassa Nokian entisen toimitusjohtajan Pekka Ala-Pietilän ja design-johtajana hetken toimineen Marko Ahtisaaren virtuaalioperaattori Blyk kertoi hieman lisää siitä, miten se aikoo tarjota 16–24-vuotiaille ilmaisia puheluita ja tekstiviestejä. Blykin talousjohtaja kertoi myös alustavasti laajentumisaikataulusta Euroopassa.

Lanseeraus käynnistyy Britanniasta, mutta sen jälkeen tarkoitus on laajentaa uusiin Euroopan maihin. Kaikkia Pohjoismaita pidetään Blykissä kiinnostavina.

Blykin talousjohtaja Leif Fågelstedt sanoi esityksessään Mobilemonday-tapahtumassa Helsingissä, että yhtiö haluaa yhdistää nuoret ihmiset heitä kiinnostaviin brändeihin. Fågelstedt vetosi tutkimukseen, jonka mukaan palveluiden hinta on tälle ikäluokalle korkein muuri uusien palveluiden käyttämisen tiellä.

Blyk aikoo tarjota nuorille maksuttomia puheluita ja tekstiviestejä sekä edullisia datapalveluita, ja rahoittajina huville toimisivat mainostajat.

"16–24-vuotiaat ovat tottuneet saamaan kaiken ilmaiseksi. Heillä on ilmainen internet ja ilmaiset musiikit. Miksi he haluaisivat maksaa mobiiliyhteyksistä", perusteli Fågelstedt markkinarakoa. Euroopassa tätä ikäluokkaa on hänen mukaansa 40 miljoonaa, ja jo Britanniassa kahdeksan miljoonaa.

Vaikeasti tavoitettava kohderyhmä

Blyk kertoo tuovansa mainosviestejä kännyköihin hillitysti. "Pohdimme, kuinka monta kertaa päivässä nuoret ovat valmiita vastaanottamaan mainontaa kännykkään", hän pohtii paljastamatta yksityiskohtia. "Rajoitamme mainosviestien määrää", hän vakuutti. Fågelstedtin mukaan määrä on ainakin "alle sata tai 50" kuukaudessa.

Blykien mukaan peräti 70 prosenttia ikäluokasta Euroopasta olisi halukas vastaanottamaan tarkasti kohdennettua mainontaa kännykkäänsä.

Blyk arvioi Euroopan markkinaa tutkimuttuaan profiloivansa nuorista kohderyhmiä ja lähestyvänsä näitä kiinnostavilla tarjouksilla esimerkiksi autoista, muodista ja viihteestä. "Nuoret haluavat, että heihin otetaan yhteyttä ja saada tietoa, mutta he eivät halua roskapostia."

Fågelstedt perusteli teinien ja nuorten aikuisten valintaa kohderyhmäksi siksi, että tätä ikäluokkaa mainostajien on ollut vaikea tavoittaa perinteisten välineiden kautta. Blyk uskoo pystyvänsä tarjoamaan tehokkaan suoran markkinointikanavan.

Sosiaalisen median kautta markkinointia

Fågelstedt sanoi, että Blyk aloittaa Britanniassa virtuaalioperaattorina (mvno) vielä lomakauden aikana, ja verkko-operaattorina toimii Orange. Blyk aikoo toimia sekä 2g- että 3g-verkoissa vuokralaisena.

Hänen mukaansa menee pari kuukautta mainostajien mielenkiinnon saamiseen, ja kolmen tai neljän kuukauden päästä odotettavissa on uusia lanseerauksia Euroopan maissa.

Mobilemondayssä Blyk keräsi ympärilleen eniten toimittajia koko tapahtumassa ja on saanut muutenkin paljon huomiota tiedotusvälineissä. Fågelstedt kuitenkin muistutti, että operaattorin kohderyhmästä juuri kukaan ei vielä ole kuullut yhtiöstä.

Fågelstedt sanoi, ettei yhtiö tee lanseeraustaan perinteisten tiedotusvälineiden kautta, vaan uusien kanavien, kuten sosiaalisten verkkomedioiden avulla.

Blyk raotti ilmaisia kännykkäpalveluita Blykin nettisivuilla on tarjolla lähinnä vasta yrityksen logo.
Blyk raotti ilmaisia kännykkäpalveluita Blykin nettisivuilla on tarjolla lähinnä vasta yrityksen logo.
Tagit: Blyk
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös