Bottiverkko toi kaksi vuotta vankeutta

Hollantilaisjengi kaappasi miljoonia koneita
Bottiverkko toi kaksi vuotta vankeutta

Hollantilainen oikeusistuin on langettanut vankeus- ja sakkotuomioita kahdelle miehelle, jotka ovat syypäitä miljoonien koneiden kaappaamiseen bottiverkkoonsa. News.com-uutispalvelun tietojen mukaan päätekijälle luettiin kahden vuoden kakku, toiselle tuomitulle puolitoista vuotta.

Tuomiot annettiin osin ehdollisina. Miehet pidätettiin toissa syksynä, ja heidät laskettiin vapaalle jalalle, koska istuttava osuus tuli kuitatuksi tutkintovankeudella. Sakkoja heidät määrättiin maksamaan 9000 ja 4000 euroa.

Päätekijä on 20-vuotias, hänen apurinsa 28-vuotias. Myöhemmin leivättömän pöydän ääreen marssitetaan lisää heidän kumppaneitaan.

Tietovarkauksia ja kiristystä

Kaksikon todettiin luoneen bottiverkon levittämällä kahta troijalaista, Toxbotia ja Wayphisheriä. Verkon avulla varastettiin luottokorttinumeroita ja muuta tietoa sekä kiristettiin verkkoliiketoimintaa harjoittavia yrityksiä palvelunestohyökkäyksillä uhkaamalla.

Verkkoon kaapattuja koneita oli miljoonia eri puolilla maailmaa. Syyttäjän mukaan rosvoille päätyi muun muassa Ebay- ja Paypal-tilien tietoja. Muun muassa niiden avulla nämä ostelivat muun muassa Playstation-konsoleita, Ipodeja, näytönohjaimia ja kaiuttimia.

Syyttäjä ei ollut tuomioihin tyytyväinen. Kyseessä oli ensimmäinen laaja alan rikollisuuteen liittyvä oikeusjuttu Hollannissa, joten sillä on ennakkotapauksen luonne.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös