BSA ja Microsoft piraattijahtiin huutokaupoissa

Nettihuutokaupoissa sanotaan olevan kaupan väärennöksiä
BSA ja Microsoft piraattijahtiin huutokaupoissa

Ohjelmistoyhtiöiden etujärjestö BSA ja ohjelmistoyhtiö Microsoft aloittavat maailmanlaajuisen kampanjan laittoman ohjelmien nettikaupan kitkemiseksi 52 siviilikanteella ympäri maailmaa, joka näkyy myös Suomessa. Kuluttajia varoitetaan siitä, että kaupan on myös ammattimaisia ja kotitekoisia väärennöksiä.

Tutkintapyyntöjä poliisille on tehty kaikkialla maailmassa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Suomessa vasta yksi tapaus on viety oikeuteen asti. Lokakuussa BSA kertoi, että Huuto.netissä piraattiohjelmia kaupannut suomalaismies tuomittiin maksamaan yli 20 000 euroa korvauksina tekijänoikeusloukkauksista ja oikeudenkäyntikuluina. Lisää tapauksia viedään oikeuteen ainakin sitten, jos rikollinen toiminta jatkuu poistokehotuksen jälkeenkin.

Microsoftin EMEA-alueen lakimies Marja Laitinen kertoo, että Huuto.netissä on kaupattu ohjelmia, jotka eivät ole alun perinkään aitoja. Microsoftin mukaan väärennetyissä piraattituotteissa on löydetty linkkejä järjestäytyneeseen rikollisuuteen Kiinassa asti.

BSA:n asianajaja Olli Pouttu sanoo, että netissä kaupattavien piraattiohjelmien kirjo on hyvin laaja. Osa on pelkkiä asennusmedioita ilman lisenssejä, jotkut myyvät ammattimaisesti tai heikkolaatuisesti tehtyjä väärennettyjä tuotteita ja jotkut ovat vain itse poltettuja cd-levyjä.

"Hyvin paljon on myyjissä tavallisia yksityishenkilöitä. On tullut ilmi myös tapauksia, joissa on yritys taustalla. On lisäksi ammattimaista toimintaa, jolla on yritetty hankkia tuloa", toteaa Pouttu.

Microsoft vetoaa myös kuluttajien tietoturvan puolesta. Tutkimusyhtiö IDC on arvioinut, että puolessa huutokaupoissa myytävistä ohjelmistoista on havaittu viruksia tai muuta haittakoodia.

Kaikkia ohjelmalisenssejä ei saa siirtää

Lisenssiehdoista riippuu, saako edes laillisesti hankittua ohjelmaa myydä eteenpäin. Tyypillisesti eteenpäin siirtäminen on kielletty kalliissa ammattiohjelmistoissa. Lisäksi laitteiden mukana tulevat oem-lisenssit on yleensä rajoitettu vain kyseeseen koneeseen. Tämä koskee esimerkiksi esiasennettuja Windowseja..

Vakavimmat tapaukset ovat Poutun mukaan sellaiset, joissa on säännönmukaisesti hankittu ansiota piraattiohjelmien kaupalla. Näihin BSA ilmoittaa puuttuvansa voimakkaimmin.

BSA:n mukaan tänä vuonna on tehty nettihuutokauppoihin 300 poistopyyntöä pelkästään Microsoftin ohjelmien piraattikopioista, eikä toiminta ole loppunut tähän. "Kun tekee nettihuutokaupassa haun, hyvin nopeasti pystyy löytämään monia kymmeniä huutoja, joissa ei ole tekijänoikeuspuoli kunnossa", sanoo Pouttu.

BSA ja Microsoft piraattijahtiin huutokaupoissa
Tagit: BSA, Piraatti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös