CNBC: Ultrakevyt Mac tammikuussa
San Franciscon Macworld on enää runsaan kuukauden päässä, ja tapahtumaan perinteisesti liittyvä huhumylly alkaa käydä jo ylikierroksilla. Yhdysvaltalainen CNBC-kanava on nyt kertonut omasta mielestään luotettaviin lähteisiin viitaten, että tammikuun Macworldissa julkistetaan ultrakevyt kannettava Mac-tietokone.
CNBC:n toimittaja Jim Goldman on saanut tietää aasialaisiin sopimusvalmistajiin yhteyksiä omaavalta lähteeltään, että Applen uusi kannettava olisi noin puolet nykyistä Macbook Pro -mallia ohuempi, varustettu 12 tuuman näytöllä ja käyttäisi flash-muistia perinteisen kiintolevyn tilalla.
Hinnaksi lähde arvioi noin 1500 dollaria (1030 euroa), mikä olisi selvästi muita samantyyppisiä laitteita vähemmän.
Vastaavanlaisia huhuja on ollut liikkeellä jo jonkin aikaa, mutta CNBC:n uutisessa uutta olivat näytön koko, jonka aikaisemmin oletettiin olevan 13 tuumaa, sekä hintatieto. Apple ei luonnollisesti ole kommentoinut tätäkään spekulointia millään tavalla.
3g-Iphone jo keväällä?
CNBC:n lähde kertoi myös, että Iphonen 3g-malli on tulossa myyntiin jo touko-kesäkuussa. Aikaisemmin myös yhdysvaltalaisen AT&T-operaattorin johtaja Randall Stephenson oli sanonut puhelimen tulevan saataville ensi vuoden aikana.
Lisäksi CNBC kertoi, että kosketusnäytöllä varustetun Ipod Touch -soittimen myynti sujuu selvästi ennakoitua paremmin. Lähteiden mukaan eräs sopimusvalmistaja on nostanut laitteen valmistusmäärän tällä vuosineljänneksellä 5,1 miljoonaan, kun esimerkiksi analyytikkofirma Piper Jaffray oli arvioinut Touchin menekiksi 3,7 miljoonaa.








