Dell 2.0 tarkoittaa jätti-irtisanomisia

Kymmenen prosenttia työvoimasta lähtee
Dell 2.0 tarkoittaa jätti-irtisanomisia

Viime vuodet laskusuhdanteessa ollut tietokonevalmistaja Dell on ilmoittanut suurista irtisanomisista. Joka kymmenes työntekijä joutuu lähtemään, kun yhtiö yrittää uudistaa itseään Dell 2.0 -hankkeessa. Yhtiön mukaan uuden väen palkkaus pääsi karkaamaan käsistä.

Dellin perustaja ja pääjohtaja Michael Dell kertoo, että yhtiön henkilöstön lukumäärä on viime vuosina kasvanut 50 prosenttia. Samaan aikaan liikevaihto on kasvanut vain 15 prosenttia. Dellin mukaan idea ei ole hyvä, joten työvoimaa halutaan nyt leikata tuntuvasti.

8800 saa potkut

Dellin mukaan työvoimaista leikataan pois noin 8800 henkilöä, eli noin kymmenen prosenttia koko henkilöstön määrästä.

Dell yrittää uudistaa yhtiötä hankkeessa, jolle on annettu nimeksi Dell 2.0. Tähän liittyvät esimerkiksi juuri myyntiin tulleet Linux-pohjaiset tietokoneet. Dell on myös laajentanut koneidensa myyntiä maailman suurimpaan kauppaketjuun Wal-Martiin, joka tunnetaan lähinnä halpakauppana. Michael Dell palasi helmikuussa Dellin pääjohtajaksi, ja hänen edeltäjänsä Kevin Rollins sai potkut.

Dellin markkinaosuus esimerkiksi pc-koneissa on laskenut, samalla kun HP on parantanut merkittävästi myyntiään. Tämän vuoden myyntituloksissa Dell ei ole vielä onnistunut kääntämään suuntausta.

Tagit: Dell, HP
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös