Dell paljasti Linux-valintansa
Dell on valinnut Ubuntun koneissaan uutena esiasennettuna tarjottavana käyttöjärjestelmänä. Dell kertoi helmikuunsa aloittavansa Linuxin tarjoamisen, ja yhtiön mukaan asiakkailta on tullut eniten toiveita juuri Ubuntun saamiseksi koneen mukana.
Dell kertoo saaneensa paljon palautetta Linux-jakeluista, ja tämän pohjalta on valittu Ubuntu 7.04 esiasennettuna tarjottavaksi. Koneet tulevat USA:n markkinoille jo lähiviikkoina. Tämän hetken tietojen mukaan Ubuntua tarjotaan esiasennettuna E-sarjan Dimension XPS -pöytäkoneisiin ja Inspiron-kannettaviin. Vielä ei kerrottu, milloin Ubuntua saisi esiasennettuna Delliltä Euroopassa.
Canonical-yhtiön perustaja ja Ubuntun kehityksen rahoittaja Mark Shuttleworth kertoo yhteistyöstä Dellin kanssa ja Ubuntun tuomisesta kuluttajille Dellin blogissa.
Shuttleworth sanoo muun muassa, että nyt kuluttaja saa Ubuntu-koneen helposti asetuksineen käyttövalmiina. Hän myös kommentoi, että on kiinnostavaa nähdä näkyykö Ubuntun kannattajien vahva mielenkiinto myös kaupallisena menestyksenä Dellin koneiden myyntimäärissä.
Dell tukee useita Linux-jakeluita
Dell ei aio hylätä tukea muille Linux-jakeluille, sillä tehdasasennettuna tarjotaan jatkossakin esimerkiksi Red Hatin työasemaversiota Precision-koneissa, ja Novellin Suse Enterprise Linuxin sertifiointia jatketaan yrityskoneissa.
Dell on tarjonnut Red Hat Linuxia esiasennettuna Poweredge-palvelimissa vuodesta 1999, ja vuodesta 2005 alkaen myös Novell / Suse Enterprise Linuxia.








