Dellin poliittiset vaatimukset ostajille suututtivat

Yhdysvaltojen vientisäännökset estivät kaupan
Dellin poliittiset vaatimukset ostajille suututtivat

Brasilialaisten fyysikoiden joukko yrittää nostattaa boikotin tietokonevalmistaja Delliä vastaan. Surkuhupaisan kiistan ytimessä ovat erikoiset poliittiset vaatimukset, joita Dellin koneiden mukana tuli.

Uutistoimisto DPA:n mukaan ydinfyysikko Paulo Gomez yritti ostaa laboratorioonsa kahta Dellin tietokonelaitteistoa, mutta kauppa keskeytyi. Syynä oli Yhdysvaltojen viranomaisten vaatima vientiin liittyvä asiakirja, jonka ostajan olisi pitänyt allekirjoittaa.

Ei yhteyksiä Yhdysvaltojen vihollismaihin

Asiakirjassa olisi ensinnäkin pitänyt luvata, ettei tietokoneita käytetä koskaan joukkotuhoaseiden kehittämiseen.

Ostajan olisi pitänyt myös luvata, ettei koneita saateta Yhdysvaltojen vihollismaiden eikä edes näiden maiden kansalaisten käsiin. Näihin kuuluvat asiakirjan mukaan Kuuba, Iran, Pohjois-Korea, Sudan ja Syyria, sekä muut Yhdysvaltojen rajoitusten alla olevat maat.

Gomez joutui jättämään oston kesken. Hän kertoi, että tutkijoilla on tiedeyhteyksiä esimerkiksi Kuuban tutkijoihin, eikä Dellillä ole mitään asiaa estää niitä.

Dell vastasi DPA:lle että yhtiön on noudatettava Yhdysvaltojen vientimääräyksiä. Yhtiö ei halua kommentoida yksittäisiä tapauksia.

Tagit: Brasilia, Dell
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös