Digita kokeili maaverkon hdtv-lähetyksiä
Teräväpiirtotelevisiota voi katsoa jo satelliitin ja kaapelin kautta, mutta maaverkon kautta lähetykset alkanevat vasta vuonna 2010, arvioi Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner eilen Nokia Research Centerissä järjestetyssä seminaarissa.
Suomalaisen radio- ja televisiotekniikan tutkimusyhteisön seminaarissa oli esillä myös Digita Oy:n toteuttama maaverkon hdtv-demostraatio. 1080i-tasoista hdtv-kuvaa välitettiin Pasilan lähetystornista NRC:n toimitiloihin 500 erp-watin koelähettimellä.Vastaanottimena käytettiin Humaxin HDCI-200T-teräväpiirtomallia ja näyttöinä 37 tuuman Philipsin Fullhd eli 1920x1080-näyttöjä.
Hdtv-kanavan lähetysvirta oli 18 megabittiä sekunnissa. Hd-koodaus tehtiin mpeg-4 avc -koodauksella 1080i-formaattiin. Vertailusignaaliksi lähetettiin myös kolmen megabitin sekuntinopeuksinen Sd-digilähete.
Koelähetyksistä huolimatta maaverkon hdtv-lähetysstandardi on vasta kehitteillä, kertoivat tilaisuudessa puhuneet Digitan Seppo Nieminen ja Nokian Pekka Talmola.
Myös muualla Euroopassa
Eräin paikoin Euroopassakin jo demotaan erikoisratkaisuin maaverkon hdtv-lähetyksiä. Yhdysvalloissa on ollut hdtv-lähetyksiä jo pitkään omalla järjestelmällään, jota käytetään myös Etelä-Koreassa.
Japanilaisilla on oma järjestelmänsä, myös Kiinassa kehitetään omaa hdtv-lähetysjärjestelmää lähinnä lisenssimaksujen pitämiseksi alhaalla.
Euroopassa teräväpiirtoon pystyvä dvb-t2-standardi aiotaan saada valmiiksi vuosiksi 2008–2009, jolloin myös ensimmäinen viralliset kenttätestit tehtäisiin.
Mimo käyttöön hdtv-lähetyksiin
Tarjolla olevista tekniikoista Nokian Talmola piti kiinnostavimpana mimo-moniantennitekniikan käyttöä hdtv-lähetysten siirtokyvyn nostamiseksi. Nykyisen digikanavan tilalla voitaisiin siten lähettää myös hdtv-tasoista kuvaa.
Tähän mennessä mimo-ratkaisuja on käytetty vasta wlan- ja mobiiliratkaisuissa.
Eikä hdtv tule jäämään vain kiinteään vastaanottoon, vaan siitä aiotaan toteuttaa myös mobiiliversio. Sen standardoinnin aika on kuitenkin vasta kun kiinteän hdtv-lähetysten dvb-standardin valmistuttua.
Toivottavasti siihen mennessä ovat valmiina autojen hdtv-tasoiset pikkuruudut ja kännyköissä heijastustekniikkaan perustuvat minivideotykit, joilla hdtv-tasoisen kuvan voisi heijastaa seinälle.
Radio- ja televisiotekniikan Tutkimus Oy:n järjestämä tilaisuus keräsi Nokia Research Centeriin Helsinkiin satakunta alan ammattilaista ja vaikuttajaa.








